Tuukka Raskin ja kumppanien pudotuspeliurakka loppui pettymykseen – luotsi puolusteli suomalaista

© Kuva: Getty Images

Alkukesän pudotispelitaival oli kaikkea muuta kuin helppo Boston Bruinsin Tuukka Raskille – ja joukkuelle, eikä suomalainen ollut askissa lainkaan oma itsensä. Savonlinnalainen pelasi torstaiyönä päättyneissä pudotuspeleissä leikkaushoitoa vaativan vamman kanssa, mutta pikkumustat pysähtyivät silti peräti 91,9 prosentin tarkkuudella.

Bostonin luotsi Bruce Cassidy summasi NY Islanders -sarjaa Boston Heraldille. Hän painotti, ettei joukkue Raskin edessä ollut tarpeeksi hyvä, ja että joukkue kärsi runsaasti loukkaantumisista.

– Siellä oli esimerkiksi joitain ripareja, jotka olisimme voineet hoitaa. Hoidimme joitain tällaisia juttuja väärin ja ajoimme Tuukan ajoittain huonoon saumaan. Tämä oli joukkueen tappio, luotsi tiivisti pian kauden päättymisen jälkeen.

34-vuotias Rask on nyt uudessa tilanteessa, kun hänen sopimuksensa loppuu tähän kauteen.

– Vanhenemme kaikki, mikään ei kestä ikuisesti. Ikkuna on tietysti sulkeutumassa jossain vaiheessa.

– Silti täksi kaudeksikin joukkue rakennettiin hyvin.


Suomi johtaa Belgiaa vastaan 5-0! Jos johto pitää saat eurolla viisikymppiä!

1. Siirry Unibetille.
2. Aseta 1€ panos Suomelle viiden maalin tasoituksella
3.  Jos Suomen johto pitää saat 50€!