Colorado-hyökkääjä teloi St. Louis -pelaajaa rumasti päähän – ja sai peräti kahdeksan ottelun pituisen kakun

Voi olla, että Colorado Avalanchen romuluisen hyökkääjä Nazem Kadrin koko taalaliigan kiekkokausi on paketissa.
Hyökkääjä nimittäin sai peräti kahdeksan ottelun mittaisen pelikiellon rusikoituaan St. Louis Bluesin Justin Faulkia joukkueiden toisessa pudotuspelikohtaamisessa torstaiaamuna,NHL nettisivuilla tiedotettiin. Kadrin pelien jatkuminen, tai yhtä lailla ensi kauden siirtyminen on nyt kiinni tietysti Avsin menestyksestä.
Mikäli Colorado putoaa pelaajan kakun aikana laulukuorooon, siirtyy sanktio luonnollisesti ensi kauden puolelle lopuilta osin.
Kadri osui juuri kiekon saanutta Blues-pelaajaa vaarallisesti päähän Avsin puolustusalueella edellisessä matsissa. Colorado-peluri lensi kesken kamppailun pellolle isoista ovista täysin ansaitusti.
Kanadalaispelaaja on saanut isoja kakkuja pudotuspeleissä aiemminkin. Vuonna 2018 hän teloi Boston Bruinsin hyökkääjä Tommy Wingelsiä ja vuotta myöhemmin saman joukkueen Jake DeBruskia isojen sanktioiden veroisesti.
Joukkueet jatkoivat pudotuspelitaistoaan Suomen aikaa varhain lauantaiaamuna, ja Kadrin tavoin myös yhdysvaltalaispuolustaja Faulk puuttui ottelun kokoonpanosta. Coloradon rosteriin nousi Carl Söderberg, Bluesin pakisto sen sijaan oli kokenut isompia muutoksia.
Colorado johti pudotuspelien avauskierroksen otteluparin kolmatta osaa luvuin 3-1 sen ollessa toisella tauolla. Otteluvoitot olivat Avalanchelle ennen tätä aamua 2-0.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä