Kova tööttikkään ei pysäyttänyt – hienosti tehoillut Mikko Rantanen pystyi todella kovaan temppuun NHL:ssä

Colorado Avalanchen suomalaisvirtuoosi Mikko Rantanen oli tiistain vastaisena yönä mukana monessa, kun tämän edustama joukkue kaatoi St. Louis Bluesin näiden välisessä ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä osassa luvuin 4-1.
Parin vuoden takaisen Stanley Cup -mestari Bluesin Brayden Schennin telomaksi joutunut Rantanen syötteli Avsin 4-1-voitossa tehot 0+2, vaikka ensimmäisen kaksikymppisen aikana hän sai kovan iskun. Colorado-kapteeni ei tuota katsonut Schennin touhuja hyväksyvästi, vaan iski tämän päälle napsusta.
– Ymmärrättehän, pudotuspelit ovat alkaneet. Runkosarjalla ei ole enää merkitystä. Joo, olen iloinen, että pystyin olemaan mukana ratkaisemassa, mutta joukkueena me pelasimme vahvan matsin, töötin jälkeen Rantasta nyrkein puolustanut ja Gordie Howe -hattutempun tehnyt Avs-kippari Gabriel Landeskog heitti seuran nettisivuilla.
– Gabe oli erinomainen, hän johti kelkkaamme ja osallistui jopa tappeluun, kun Rantanen sai osumaa, luotsi Jared Bednar kiitteli perään.
Gordie Howe -hattutemppu on harvinaisuus, ja esimerkiksi Coloradolle edellisen kerran maalin, syötön ja tappelun yhteen peliin oli tehtaillut Valeri Nitshushkin. Tuo teko näki päivänvalonsa Vegas Golden Knightsia vastaan jouluaatonaattona 2019.
Coloradon ykkösketjun hyökkääjä Rantanen on ollut urallaan pudotuspeleissä aiemminkin hirmutikissä. Nyt 34 pelin saldo on komea 13+28=41 (+11), ja NHL Public Relations -nimiseltä Twitter-tililtä käy selväksi pistetahdin poikkeuksellisuus.
The full list can be found in today's #NHLStats: Live Updates: media.nhl.com/public/news/14…
Vain kolme pelaajaa on onnistunut saalistamaan 40 pudotuspelipinnaa Rantasta nopeammin Coloradon ja sitä edeltäneen Quebec Nordiquesin seurahistoriassa. He ovat joukkueen sivujen mukaan Peter Stastny (28 peliä), Joe Sakic (30) ja Nathan MacKinnon (33).
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta