AHL-viikkokatsaus: Rasmus Kupari jatkaa hurjassa vireessä – Jesse Ylöseltä hieno sisääntulo AHL:ään
Kuva: Getty Images
Suomalaispelaajat jatkoivat AHL-runkosarjan toisella viikolla vahvaa alkukauttaan. Suomalaisten pistepörssiä johtaa edelleen Rasmus Kupari, joka keräsi kolme syöttöpistettä viikon kahdessa ottelussa. Huippulupaus on koko AHL:n pistepörssin jaetulla kolmannella paikalla.
Laval Rocketin Jesse Ylönen sai pistehanat kunnolla avattua. Hän keräsi viikon kahdessa ottelussa kaksi syöttöpistettä. Hän on nyt tehnyt kauden neljässä ottelussa tehot 0+3. Jere Lehtistä muistuttava laitahyökkääjän kohdalla on myös hyvä muistaa, ettei hänen arvoaan mitata pelkästään tehopisteissä.
NHL:ssä ja Liigassa lupaavasti esiintynyt Ville Heinola ei onnistunut välittömästi lyömään läpi AHL:ssä. Hän pelasi viikolla neljä ottelua ja jäi niissä vaille tehopisteitä. Heinola kuitenkin esiintyi aktiivisesti ja laukoi kahdeksan kertaa maalia kohti.
Carolinan huippulupaus hirmuiskussa
Carolina Hurricanesin huippulupaus Seth Jarvis on noussut viikon aikana AHL:n pistepörssin ykköseksi. 19-vuotias sentteri on takonut seitsemään otteluun jo tehot 6+3=9. Pisteiden takominen ei ole hänelle vierasta. Viime kaudella hän tykitti WHL:ssä 58 otteluun tehot 42+56=98. Hänen tehotilastonsa jäi tuolloin huimat 53 pykälää plussalle. Jarvis on selvästi ylittänyt odotukset. Hänet varattiin vuonna 2020 ykköskierroksella, mutta hän oli silti arvioissa kaukana ikäluokkansa parhaista. Carolina sai napattua hänet koko tilaisuuden 13. pelaajana. Ketkä ovat viikon kuumat ja kylmät suomalaisnimet AHL:ssä? Katso lista tuoreelta AHL-erikoissivultamme!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta