Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen uskoo, että komean pelaajauransa tällä viikolla päättynyt Mikko Koivu pystyisi luomaan uraa NHL:ssä myös toimistopuolella.

Kekäläinen paljasti Ylen haastattelussa, että Blue Jackets on käynyt alustavia keskusteluja Koivun palkkaamisesta seuraan töihin.

– Annetaan Mikon viettää rauhassa vähän eläkepäiviä ja miettiä mitä haluaa ruveta tekemään, mutta alustava keskustelu on käyty, Kekäläinen kertoi Yle Urheilulle.

Kekäläinen on aikaisemminkin palkannut entisiä pelaajiaan hänelle töihin. Esimerkiksi Jarkko Ruutu toimii parhaillaan Blue Jacketsin kykyjenetsijänä.

– Pistän tällaiset pelaajat aina tarkasti korvan taakse. Mikko Koivu pystyy taatusti tekemään uran ihan millä tahansa saralla. Halusi sitten johtotehtäviin, valmentajaksi tai ihan mihin tahansa muuhun, Kekäläinen valaisi.

Koivu pelasi NHL:ssä yhteensä 1035 ottelua tehden 206 maalia ja 505 syöttöpistettä. Koivu toimi vuosina 2009-2020 Minnesota Wildin kapteenina.