Vain KHL-jutut: AHL-jyrä hiippaili salaa pukukoppiin ja anasti Ilja Kovaltshukin mailan – potkut siitä seurasi!

KHL-seura Dinamo Riga on purkanut kanadalaispuolustaja Jordan Murrayn sopimuksen oudon välikohtauksen takia.
Venäläismedia Match TV uutisoi maanantaina, että Murray oli jäänyt rysän päältä kiinni Avangard Omskin tähtihyökkääjän Ilja Kovaltshukin mailan varastamisesta.
Match TV:n mukaan 28-vuotias kanadalainen oli hiipinyt Riikassa pidettyjen aamuharjoitusten jälkeen vierasjoukkueena olleen Omskin pukukoppiin ja kähveltänyt Kovaltshukin mailan itselleen.
Mailan katoaminen huomattiin myöhemmin ja sen etsimiseen liittyivät myös Riika-Areenan turvamiehet. Valvontakamerat paljastivat lopulta kuinka Murray oli ottanut mailan Omskin pukukopista ja yrittänyt piilottaa sen areenalle. Murray havaittiin lopulta poistuvan areenalta Kovaltshukin maila hallussaan.
Dinamon seurajohto ei katsonut tapausta hyvällä, sillä Murrayn sopimus purettiin heti rötöstelyn tultua tietoon.
KHL:ään viime lokakuussa siirtynyt Murray on pelannut tällä kaudella Dinamon riveissä 11 ottelua pistein 1+6=7. Murray on viilettänyt kolme edellistä kautta AHL:ssä Belleville Senatorsin riveissä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Hurja huhu! Tällaistako jättisopimusta Carolina tarjoaa Mitch Marnerille?
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat