No nyt! Helsingin Jokerien NHL-taustaiselta pelaajalta röyhkeä kynäily KHL:n jättiläistä vastaan
Kuva: Getty Images
KHL:n pudotuspelipaikasta taisteleva Jokerit palasi maanantaina voittokantaan, kun se kaatoi Pietarissa sarjan jättiläisen SKA Pietarin voittolaukauskisassa luvuin 2-1.
Jokerit voitti, vaikka se ei johtanut peliä kertaakaan. NHL:ssä ja AHL:ssäkin pelannut Henrik Haapala nosti vieraat tasoihin toisessa erässä ajassa 36.22. Voittolaukauskisassa hän sekä kolme muuta helsinkiläistä onnistuivat, ja pisteet lähtivät Suomeen.
Lisäksi taalaliigataustainen vahti Anders Lindbäck intoutui pelleilemään maalillaan urakalla. Hän syötti kiekon jalkojensa välistä taakseen Jakub Krejcikille, vaikka SKA-pelaaja oli iskuetäisyyden päässä vahdista.
Näet tilanteen Viafreen videolta täältä kohdasta 4.39 alkaen.
– Längistä syöttö omille. Kertoo ihan kelvollisesta itseluottamuksesta, ottelun Viasatille selostanut Antti Mäkinen veisteli.
Ruotsalaisvahti on pelannut NHL:ssä seitsemän runkosarjakauden ajan 130 peliä prosentein 90,4. Kahden pudotuspelikevään ottelumäärä on viisi, ja prosentit 89 tasan.
Jokerit oli voittanut Pietarissa edellisen kerran liki neljä vuotta sitten, 19. tammikuuta 2017.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Colorado löi tiskiin pelaajauutisia – ykkösvahdille jatkosopimus!
- Toronton 9,6 miljoonan dollarin floppi: lähtöpassit!
- Auston Matthews loukkaantui – supertähden tilanteesta tipahti nyt uutta tietoa
- Suomen NHL-konkari ajautunut karuun tilanteeseen
- Nyt jysähti – Shane Pinto löi hurjalla tavalla rahoiksi NHL:ssä!
- Legendaarinen NHL-toimittaja Larry Brooks on kuollut – ”Paras alallaan”
- Anaheim Ducks -tähden sopimusneuvotteluista uutta tietoa – luvassa jättitili
- Juuse Saroksen Oilers-huhuista kriittinen arvio – Frank Seravalli tylyttää: ”Ei riitä”
- Pysäyttävä tilasto Aleksandr Ovetshkinin peluutuksesta – valmennuksen luotto vähissä?
- New York Rangers: uusi maalivahti
- Ismo Lehkonen huolissaan Seattlen suomalaiskolmikosta – Kaapo Kakosta karu huomio
- Matt Rempe tappeli pelätyn mörssärin kanssa – nyt tipahti surkea uutinen
- Aleksander Barkov sai kilpailijan – superlupaus kerää ylistystä: ”Jopa parempi versio”
- New York Rangers: uusi maalivahti
- Pysäyttävä tilasto Aleksandr Ovetshkinin peluutuksesta – valmennuksen luotto vähissä?
- Juuse Saroksen Oilers-huhuista kriittinen arvio – Frank Seravalli tylyttää: ”Ei riitä”
- Toronton 9,6 miljoonan dollarin floppi: lähtöpassit!
- Dallasin suomalaiset hirmuiskussa! Miro Heiskanen sivusi jo NHL-ennätystä
- The Athletic: NY Islanders yritti hankkia NHL-kakkosvarauksen – pakit tuli
- LA Kings -tähden sopimusneuvottelut jatkuivat – luvassa jättitili