Tampa Bay ylittää palkkakaton lähes 2 miljoonalla – jompikumpi näistä tähdistä lähdössä?
Tampa Bay Lightningin kannattajat saivat hiljattain makoisia uutisia, kun seura tiedotti tehneensä jatkosopimuksen puolustaja Mikhail Sergatshevin kanssa. Jo aiemmin Tampa Bayn on kerrottu kärsivän palkkakatto-ongelmista. Tuoreimman sopimuksen myötä palkkakatto on ylitetty 1,9 miljoonalla dollarilla.
Mikä pahinta, Tampa Bay ei ole vieläkään tehnyt jatkosopimuksia Anthony Cirellille ja Erik Cernakille. Kumpikin nuorukaisista oli tärkeitä palasia mestaruusjoukkueessa, eikä heitä haluta päästää lähtemään.
Tampa Bay on yrittänyt raivata tilaa palkkakattoon kauppaamalla pois Tyler Johnsonin. Nämä siirtokeskustelut ovat kuitenkin kuihtuneet kasaan, kertoo The Athleticin toimittaja Joe Smith.
NBC Sportsin toimittaja Adam Gretz puolestaan nimesi kaksi vaihtoehtoa lähtijöiksi. Toinen olisi Yanni Gourde ja toinen Ondrej Palat. 28-vuotias Gourde nakutti runkosarjassa 30 tehopistettä 70 otteluun. Pudotuspeleissä hän oli lähempänä omaa tasoaan ja iski 25 ottelussa tehot 7+7=14.
28-vuotias Palat oli puolestaan maagisessa vireessä pudotuspeleissä. 25 ottelussa hän iski 11 maalia ja teki 18 tehopistettä. Runkosarjan 69 ottelussa tehopisteitä syntyi 41 kappaletta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi! Artemi Panarin kaupattiin yllätysseuraan
- New Jersey ja St. Louis vaihtokaupoilla: 800 NHL-pelin veteraani treidattu
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle: tätä ei vieläkään tiedetä
- Leijonien olympiajoukkueesta ulos jätetty taituri liekeissä NHL:ssä!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!