Takana hurja leikkausrumba! Chicago Blackhawks-legenda hehkuttaa: ”Tunnen olevani taas 19-vuotias”
Kuva: Getty Images
Chicago Blackhawksin konkaripuolustaja Brent Seabrook vakuuttaa olevansa jälleen terve ja valmis edustamaan seuraansa tulevalla kaudella pitkäksi venyneen tauon jälkeen.
35-vuotias Seabrook pelasi viime kaudella ainoastaan 32 ottelua ja sesonki päättyi tuolloin jo joulukuussa.
Tämän jälkeen puolustajaa on operoitu urakalla, sillä hänelle on tehty peräti kolme leikkausta. Ensin puukon alle joutui olkapää ja sitten vuorossa olivat molemmat lonkat.
– Odotan innoissani harjoitusleiriä ja pääsyä näyttämään kaikille mihin pystyn. Peliurani ei ole suinkaan ohitse. Ymmärrän, että 35-vuotiasta pidetään urheilumaailmassa vanhana, mutta en todellakaan tunne itseäni vanhaksi, Seabrook toteaa The Athleticille ja jatkaa:
– Tunnen olevani taas 19-vuotias, joka yrittää päästä joukkueeseen. Luistelen ja teen paljon kaikenlaista ekstraa jotta olisin hyvin valmistautunut (harjoitusleirille). Tavoitteena on ollut saada notkeutta takaisin, joka oli pitkään ongelma. Viimeiset pari-kolme viikkoa on tuntunut todella hyvältä jäällä. Se on ollut uskomatonta.
Seabrook jatkaa hehkutustaan kertoen, ettei ole tuntenut oloaan näin hyväksi kymmeneen vuoteen.
Koko NHL-uransa Blackhawks-paidassa kiekkoilleella kolminkertaisella Stanley Cup-voittajalla on tilillään 1114 NHL-runkosarjaottelua, joissa on syntynyt tehot 103+361=464. Pudotuspeleissä 123 kamppailun saldo on 20+39=59.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!