Nashville Predatorsin tämän vuotisessa NHL-varaustilaisuudessa 1. kierroksella nappaamaa maalivahti Jaroslav Askarovia pidetään asiantuntija-arvioissa vuosikymmenen lupaavimpana nuorena veskarina.

The Athleticin Scott Wheeler kokosi oman arvionsa kymmenestä tämän hetken lupaavimmasta nuoresta maalivahdista. Listalle mahtui myös kaksi suomalaista, sijalta 8 löytyvä Justus Annunen sekä sijaa alemmas pudonnut Ukko-Pekka Luukkonen.

– Annunen, joka vietti offseasonin armeijassa, aloittaa sopeutumisensa Pohjois-Amerikan pelityyliin AHL:n käynnistyessä. Peittää 193-senttisenä maalin hyvin, mutta pystyy tekemään myös vaikeita torjuntoja. Välillä yli-innokas. Hänen pitäisi välillä malttaa odottaa laukojan ratkaisua haastamisen sijaan, Wheeler kuvailee Colorado Avalanchen varausta.

Toisin kuin Annuselta, Buffalo Sabresin sopimuspelaajiin lukeutuvalta Luukkoselta löytyy kokemusta Pohjois-Amerikan junnusarjoista.

– On osoittanut jo pystyvänsä dominoimaan OHL:ää sekä juniorimaajoukkuepelejä uniikin atleettisuutensa sekä kokonsa ansiosta. Pelaa peittävällä tyylillä, minkä ansiosta torjuntatyöskentely on eleetöntä. Iso huolenaiheeni on se, että hän jäätyi viime kaudella usein hyvien maalintekijöiden edessä. Tämä on osa-alue, jota kaikki maalivahdit eivät välttämättä pysty koskaan kehittämään huipputasolle, Wheeler pyörittelee.

Wheelerin lista kokonaisuudessaan:

1. Jaroslav Askarov, 18v (Nashville Predators, 11. varaus, 2020)
2. Ilja Sorokin, 25v (New York Islanders, 78. varaus, 2014
3. Spencer Knight, 19v (Florida Panthers, 13. varaus, 2019)
4. Connor Ingram, 23v (Nashville Predators, 88. varaus, 2016)
5. Dustin Wolf, 19v (Calgary Flames, 214. varaus, 2019)
6. Jake Oettinger, 21v (Dallas Stars, 26. varaus, 2017)
7. Cayden Primeau, 21v (Montreal Canadiens, 199. varaus, 2017)
8. Justus Annunen, 20v (Colorado Avalanche, 64. varaus, 2018)
9. Ukko-Pekka Luukkonen, 21v (Buffalo Sabres, 54. varaus, 2017)
10. Jeremy Swayman, 21v (Boston Bruins, 111. varaus, 2017)