Ajat ovat muuttuneet – lihavat pelaajat piinasivat legendaarista seurapomoa vielä 90- ja 2000-luvuilla
Kuva: Getty Images
Brian Burken värikäs ura NHL-seurojen johtotehtävissä ulottuu 80-luvulta aina nykypäivään saakka. 65-vuotias Burke avaa uransa mieleenpainuvimpia hetkiä vastailmestyneessä omaelämänkerrassaan.
The Athletic kävi Burken kanssa läpi kirjan tapahtumia, ja tarttui huvittavaan tarinaan miehen pelaaja-agenttivuosilta.
Burke oli matkustanut tapaamaan silloista asiakastaan Brett Hullia, joka tuskaili pelivireensä kanssa. Hull odotti saavansa sympatiaa, mutta sen sijaan Burke haukkui häntä läskiksi.
– Kunnioitan Hullia kovasti. Moni kaveri olisi antanut kenkää agentilleen siinä kohtaa, Burke sanoo.
The Athletic kaivoi kirjasta myös toisen samankaltaisen tarinan. Anaheim Ducksin valmentaja Randy Carlyle ei hänkään koskaan säästellyt kommentoidessaan pelaajiensa fysiikkaa. Carlylen kohteeksi oli joutunut esimerkiksi voimahyökkääjä Dustin Penner.
Penner väläytteli silloin tällöin taitojaan, mutta hävisi liian usein kuvasta. Kokonsa puolesta hän oli silti aina kentän näkyvimpiä hahmoja. Burken mukaan Penner painoi pelipäivinä kuitenkin ”vain” 109 kiloa.
– Hänen täytyi painaa 109 kiloa, jos hän halusi pelata, ja jotenkin hän aina pääsi siihen painoon. Hän istui varmaan saunassa jätesäkki päällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Vancouverin tehomies nousi siirtohuhuihin – nämä kolme seuraa kintereillä
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen