IMATRA. Jokereissa loistava pakki Mikko Lehtonen on ottanut parin viime vuoden aikana järjettömän isoja steppejä kohti kiekkomaailman tähtiä. Turkulaislähtöinen pelaaja nakutti KHL:ssä ensimmäisellä kaudellaan 60 runkosarjan pelissä tehot 17+32=49 (+26), ja kuuden pudotuspeliottelun saldo oli sekin komea 1+3=4 (+1).

Ennen näitä Lehtonen voitti maailmanmestaruuden Slovakiassa toukokuussa 2019, ja viimeisimpänä pelaajalle rustattiin NHL-sopimus. Tähti ja Toronto Maple Leafs allekirjoittivat vuoden mittaisen lapun toukokuun alussa.

Koronavirus kuitenkin sekoitti pakkaa, eikä kaikkiaan kahden maailmanmestaruuden mies päässyt Torontoon.

– Sinne piti kyllä mennä, mutta se vesittyi koronan takia. Olen nyt alkukauden Jokerien kanssa ja sitten, kun training campit alkavat, niin olisi tarkoitus siirtyä Toronton matkaan, Lehtonen valaisee mennyttä ja tulevaa Imatralla suomalaisjoukkueiden harjoitusturnauksessa.

Jokerit kohtasi tuossa ensiksi Jukurit ja sitten Ässät. Miltä pelaaminen suomalaisia sakkeja vastaan maistui?

– Ei kai siinä, samaa se oikeastaan on. Omaa peliä pelataan ja koitetaan kehittää sitä.

Torontosta siis lainalla oleva Lehtonen on ollut Jokerien matkassa nyt kolmisen viikkoa. Helsinkiläisten treenikausi on kestänyt pari viikkoa pidempää.

– On tuntunut tosi hyvältä, oon tykännyt. Hyvin on päässyt vetämään. Viime kerrallakin tykkäsin tietysti.

Jos on tavallisten taatelintallaajioiden arki vähintäänkin outoa koronaviruksen vallitessa, niin Lehtosella se on vielä stepin kummallisempaa. KHL-arkea kun sotkevat koronan lisäksi esimerkiksi Valko-Venäjän levottomuudet. Lehtonen osaa elää silti päivä kerrallaan.

– No juurikin näin, päivä kerrallaan. Ajatukset eivät ole Torontossa vaan Jokereissa ja tässä arjessa.

Entäpä ajatukset KHL:stä – pelottaako esimerkiksi matkustaminen Venäjälle tai Valko-Venäjälle vallitsevan arjen takia?

– KHL ei oikeastaan silleen pelota tai muutakaan. Ei tässä mitään, ihan normisettiä. Keskitytään omaan juttuun, kun ei tiedetä, miten kausi pyörähtää vauhtiin, Lehtonen toppuuttelee.

Henkilökohtaisellakaan tasolla pelaaja ei lähde soheltamaan, vaikka vientiä on.

– Ei oikeestaan ole mitään henkilökohtaisia toiveita. Tehdään omaa juttua, turkulaistaustainen tähti painottaa viitaten treenikauden antiin.

Pelaaja haluaa yksiselitteisesti saada treenata, pelata ja auttaa joukkuetta.

– Ja sitä kautta saada omaa peliä paremmaksi, pelaaja virnistää loppuun.