Puolustaja Ossi Väänänen muisteli pari vuotta takaperin NHL Suomen -haastattelussa NHL-tähti Erik Karlssonin visiittiä Suomessa ja Jokereissa.

Kaikki muistavat ruotsalaistähden ylivertaisuuden työsulkukaudella 2012-2013. Puolustajien pistepörssin puolikkaalla kaudella voittaneella ja tuskin kertaakaan taklanneella Karlssonilla oli aina pilke silmäkulmassa ja vilpitön hauskanpito jatkuvasti päällä Jokereissa pelituntumaa yllä pitäessään.

– Erikistä huokui kopissa ennen kaikkea sellainen rentous ja iloisuus. Nuoremmat kundit olivat ihmeissään, kun Erik ja Valtteri Filppula saattoivat erätauolla mennä lämpiöön katsomaan saippuaoopperaa.

– Suomessa on totuttu keskittymään ja treenaamaan kaikki samalla tavalla, mutta se on oikeasti yksi lysti mikä on kullekin pelaajalle ominaisin tapa saada paras suoritus irti, Väänänen kertoi.

Nykyisin Karlsson kiekkoilee San Jose Sharksissa. 30-vuotias puolustaja on esiintynyt NHL-kaukaloissa pudotuspelit mukaan lukien jo yli 800 kertaa.