Tiesitkö tätä? Leon Draisaitl oltiin kaupata järisyttävällä ryöstöhinnalla pois – Peter Chiarelli päätyi sitten toiseen emämokaan
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersin ruorissa neljä vuotta toiminut GM Peter Chiarelli onnistui tekemään rutkasti kyseenalaisia liikkeitä aikakaudellaan.
Chiarellin Oilers-uran huippuhetkeksi taisi lopulta jäädä vaihtokauppa, jota ei kuitenkaan koskaan viimeistelty loppuun asti.
Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedman paljasti aikanaan, että Chiarelli kävi kiivaasti kauppaneuvotteluja Montreal Canadiensin GM:n Marc Bergevinin kanssa. Vaihtoneuvotteluissa keskimmäisenä nimenä toimi Canadiensin silloinen tähtipuolustaja P.K. Subban.
Bergevin ei kuitenkaan halunnut päästää Subbania halvalla toiseen kanadalaisseuraan, joten hän vaati Friedmanin mukaan Leon Draisaitlia, Oilersin vuoden 2016 ykköskierroksen varausta (4.) sekä puolustajista joko Oscar Klefbomia tai Darnell Nursea.
Chiarelli tosissaan harkitsi vaihtokauppaa, mutta lopulta viimeinen niitti oli Subbaninille vaihtoneuvottelujen aikaan tehty yhdeksän miljoonan dollarin vuosipalkan takaava sopimus. Oilers-GM ei halunnut ottaa Subbanin isoa palkkaa, sillä seuralla oli muutenkin vielä edessä mm. Connor McDavidin rahakas jatkosopimus.
Jälkeenpäin katsottuna kyseinen vaihtokauppa olisi ollu Oilersille täydellinen katastrofi. Draisaitlista on kehittynyt viime vuosina yksi NHL:n suurimmista tähdistä. Myös Nurse ja Klefbom ovat nykypäivänä luotettavia kärkiparin puolustajia.
Subbanin ura on taas lähtenyt pahaan laskuun, eivätkö hänen esityksensä ole vastanneet lähellekään yhdeksän miljoonan dollarin vuosipalkkaa.
Chiarelli ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen Canadiensin kanssa kariutuneiden neuvottelujen jälkeen, sillä hän onnistui nopeasti neuvottelemaan surullisen kuuluisan Taylor Hall–Adam Larsson -kaupan New Jersey Devilsin kanssa. Vaihtokauppaa on pidetty NHL-piireissä yhtenä 2000-luvun huonoimpana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”