NHL:n alkukauden yllättäjäjoukkue hyytymässä ratkaisevilla hetkillä – asiantuntija kertoo miksi
Kuva: Getty Images
Vahvasti kauden avannut Rasmus Ristolaisen edustama Buffalo on hyytynyt ja jäämässä pois pudotuspeleistä.
Buffalo on ollut paljolti ykkösketjunsa tehojen varassa ja etenkin Jack Eichelin, joka on tehnyt leijonanosan Sabresin maaleista.
– Yksi kenttä ei riitä. Pitää olla neljä. Ei yksi mies voi kantaa koko joukkuetta, vaikka tekisi 100 tehopistettä. Joukkueessa on 20 pelaajaa, jääkiekko on joukkuelaji, ex-NHL-peluri Sami Helenius paaluttaa NHLSuomi-sivustolle.
Buffalo on aloittanut vahvasti viime kaudet NHL:ssä, kuten tällä kaudella se keräsi ensimmäisestä 10 ottelusta yhdeksässä pisteitä. Kauden vanhetessa Sabresin kone on alkanut yskimään ja pudotuspeliunelmat alkavat haihtua tänäkin talvena Buffalossa.
– NHL on raaka sarja ja marginaalit ovat pienet. Ei saa hirveästi ohipelejä tulla tai ottaa monen pelin tappioputkia. Kauden vanhetessa tulee se raskas vaihe ja sitten vaaditaan etenkin vahvaa mentaalipuolta. Silloin nousee suureen arvoon ne konkarit, joiden selkänahka on parkkiintunut, Helenius toteaa.
Buffalo Sabres isännöi sunnuntai-iltana Anaheim Ducksia klo 22.00 alkavassa ottelussa. Peli näkyy suorana kotisohville Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!