Tiesitkö? Maple Leafs -tykki pystynyt tällä kaudella NHL:ssä häikäisevään temppuun – tähän maalitahtiin pystyy harva

Toronto Maple Leafsin Auston Matthews on taatusti pidetty pelimies hänen edustamansa joukkueen fanien keskuudessa, toki varmasti muuallakin. Kun pelaaja iski sunnuntaiyönä 3-0-voittoon päättyneessä NY Islanders -pelissä tehot 1+1=2, kaunisteli jenkki omia kotipelien tilastoja entisestään.
Pelaajasta tuli vasta yhdeksäs pelaaja koko NHL:ssä 35 viimeisen vuoden aikana, joka on mättänyt vähintään 21 maalia kauden 20 ensimmäisessä kotipelissä. Yli maali per ottelu on tietysti häikäisevä tahti – etenkin, kun ottelumäärä on jo noinkin iso. Jenkki on jäänyt maaleitta viidessä kotipelissä tällä kaudella.
Legendaariset Alexander Mogilny ja Mario Lemieux takoivat aikoinaan 29 maalia 20 ensimmäisessä kotiottelussa. Suomalaisia ei oheisen listan kärkipäähän nouse.
Jos on ollut tällä kaudella tehot 28+23=51 iskenyt yhdysvaltalainen iskussa, niin samaa voi sanoa Maple Leafsistäkin. Joukkue keikkuu itäisessä konferenssissa viidentenä ja edellisen kerran se on jäänyt pisteittä 13. joulukuuta 2019.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa