Farmiin NHL:stä lähetetty Urho Vaakanainen mielettömässä tikissä – mätti viikonloppuna hulppeat viisi pistettä, antoi farmikomennuksesta yllättäviä kommentteja
Kuva: Getty Images
Vain kourallisen otteluita NHL:ssä ennen viikonlopun farmikomennustaan pelannut Urho Vaakanainen pääsi kovaan vireeseen hänen joukkueensa Providence Bruinsin juhlittua AHL:ssä.
Se kurmotti Hershey Bearsia luvuin 6-3 sunnuntai-iltana Vaakanaisen mätettyä peräti tehot 2+1=3. Tämä ja tämä häkki olivat Boston Bruinsinkin mukana olleelle pakille kauden ensimmäiset, ja nyt syksyn saldo farmissa on 2+5=7. Pelejä vyöllä on 17 kappaletta.
Kyseinen peli oli ilmeisen kaksijakoinen.
– Mielestäni ensimmäiset 35 minuuttia olivat todella hyviä. Sittemmin otimme jalan pois kaasulta. Meidän on kyettävä pelaamaan parempia kuusikymppisiä, pelaaja sanoi Providencen nettisivuilla.
Vaakanainen oli sunnuntai-iltana esillä monessa, sillä pisteiden lisäksi tilastoihin merkattiin tehotilaston huikea lukema +3. Kylkeen Vaakanainen otti kaksi rangaistusminuuttia ja sekä ampui jopa viisi kutia.
Viikonloppu oli suomalaiselle huikea muutenkin, sillä jo aiemmin Springfield Thunderbirdsiä vastaan 4-5-jatkoaikatappiossa alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari saalisti tehot 0+2 ja tehotilastoon taas häikäisevän lukeman +3.
– Viikonlopun ensimmäisessä pelissä tunsin, että minulla oli aikaa ja tilaa paljon. Se tunne siirtyi sunnuntaille. Bostonin matkassa oleminen auttaa. Siellä pääsee harjoittelemaan sellaisia miehiä, kuten (Patrice) Bergeron, (David) Pastrnak ja (Brad) Marchand vastaan. Se tekee todella hyvää.
AHL-komennus ei tainnut käydä Vaakanaiselle ylpeyden päälle. Pelaaja suhtautui siihen todella kunnioitettavalla ja kenties jopa yllättävällä tavalla.
– Tunsin oloni todella hyväksi. Palasin tänne innoissani pelaamaan, joten asiat tuntuivat mahtavilta.
Farmiurallaan 47 ottelussa tehot 6+15=21 iskeneen joensuulaispelaajan viikonloppu oli huikea. Tilastot olivat siis yhteenlaskettuna 2+3=5 ja +6!
LUE MYÖS:
- Viiden miljoonan dollarin mies heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
- Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen NHL:ssä!
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Rasmus Ristolainen palasi harjoituksiin – valmentajalta paljastus paluuajankohdasta
- Dallas Starsin tähtihyökkääjästä hirveä uutinen: edessä polvileikkaus – kausi ohi
- Vancouverin maalitykki herättää hurjaa kiinnostusta – Canucks iski kylkeen ison hintalapun
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: paluuaikataulusta uutta tietoa
- NHL:n ykkösvarauksesta on kehkeytymässä jättifloppi
- Raiskaussyytteistä vapautettu ex-kärkivaraus löysi uuden joukkueen!
- Nimet paperissa – Samuel Helenius rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- St. Louis ja LA Kings pyöräyttivät treidin: Liigasta tuttu hyökkääjä kaupattiin
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Kuka on NHL:n paras pelaaja? Jere Lehtiseltä yllättävä vastaus
- Suomalaislupaus kutsuttiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- Carter Hartilta tapahtumarikas paluu NHL-kaukaloon – kyyneleet valuivat ottelun jälkeen
- Suomalainen ex-Liiga-tähti: NHL-sopimus puretaan!
