Entinen Buffalon NHL-tähti avautui masennuksestaan ja itsemurhayrityksistään – ”Olin kuolla kolmesti”
Kuva: Getty Images
Entinen Buffalo Sabresin ja Quebec Nordiquesin tähtimaalivahti Clint Malarchuk avautui mielenterveysongelmistaan tuoreessa dokumenttielokuvassa.
Kanadalaistorjujan nimi painui ikuisesti kiekkohistoriaan saatuaan rajun haavan luistimesta kaulaansa kesken pelin vuonna 1989. Malarchuk oli vuotaa kuiviin keskelle jäätä.
Jopa 338 NHL-ottelua pelanneen veräjänvartijan taistelua kiekkouransa jälkeen tuntee kuitenkaan harva.
Malarchuk kertoi uudessa ”Headstrong: Mental Health & Sports” elokuvassa yrittäneensä itsemurhaa jopa kolmesti. Vuonna 2008 hän ampui itseään päähän, mutta selvisi hengissä.
Takavuosien tähtivahti sanoi kärsi myös masennuksesta, pakko-oireisesta häiriöstä, jälkitraumaattisesta oireyhtymästä ja alkoholismista.
– Olin kuolla kolmesti. Kun sitä ajattelee, käytän fraasia ”kai jumala pelasti minut niiden vuoksi, jotka kärsivät yhä”. On aika uskomatonta käveleskellä ympäriinsä luoti päässäni. Se saa ajattelemaan asioita, Malarchuk taivasteli Washington Postin mukaan.
– Suurin osa ihmisistä pitää sitä heikkoutena, mutta eihän sitä ole heikko. Sitä on sairas. Meitä urheilijoita kuvataan usein todella vahvoina. Emme halua myöntää kärvistelevämme millään tavalla siihen liittyvän stigman vuoksi. Mielenterveysongelmat ovat todellisia, kanadalainen vakuutti.
Lähde: Washington Post
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi