Calgary Flames kauppaamassa luottopuolustajaansa? Lähde: ”Hän on ensimmäinen nimi listalla”

Kovin odotuksin NHL-kauteen lähteneen Calgary Flamesin alkukausi on ollut tukkuinen.
15 ottelustaan seitsemän voittaneesta kanadalaisseurasta odotettiin ennen kauden alkua selvää pudotuspelijoukkuetta, mutta tällä hetkellä joukkueen meno on kaikkea muuta kuin vakuuttavan näköistä. Nihkeä alkukausi puolestaan on omiaan synnyttämään siirtohuhuja.
Varsinkin viimeistä sopimusvuottaan pelaavan puolustaja Travis Hamonicin on uskottu olevan liipasimella varsinkin siinä tapauksessa, että Flamesin pudotuspelihaaveet alkaisivat murentua hyvissä helmikuuhun tultaessa.
3,86 miljoonaa dollaria kaudesta tienaava 29-vuotias Hamonic on ollut alkukaudella tuuliajolla. Mies on merkkauttanut 15 pelissä tehot 0+2 sekä ruman plusmiinus-saldon -7. Kanadalaispakin kerrotaan myös kieltäytyneen jatkosopimusneuvotteluista joukkueensa kanssa, mikä on ollut omiaan lisäämään vettä siirtohuhujen myllyyn.
– Kun katsotaan Hamonicin tilannetta, Flamesillä olisi hyvä tilaisuus kaupata hänet. Hän on 29-vuotias, oikealta ampuva ja pelaa viimeistä sopimuskauttaan. Hän nostaa varsin oikeudenmukaista 3,86 miljoonan vuosipalkkaa. Vaikka Flames on mukana pudotuspelitaistelussa, eivät he ole pelanneet odotusten mukaisesti. Joukkueella on yhä paljon aikaa saada pelinsä raiteilleen, mutta mikäli alkaa näyttää siltä että pudotuspelipaikka on karkaamassa, Hamonic on todennäköisesti ensimmäinen nimi siirtoehdokkaiden listalla, The Hockey Writersin NHL-toimittaja Jim Parsons uskoo.
Hamonicin pelillinen vastuu on ainakin vielä kauden alkupuoliskolla ollut varsin suurta puolustajan luutiessa säännöllisesti päälle 20 minuuttia illassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä