Arvio: NHL:n yksi pahimmista suomalaisflopeista lähtökuopissa Starsista, myös Rasmus Ristolaisen uskotaan siirtyvän muualle

Mediajätti Sportsnetin toimittaja Mike Johnston uskoo eräässä jutussaan, että nuorten maailmanmestaripuolustajat, Dallas Starsin Julius Honka ja Buffalo Sabresin Rasmus Ristolainen ovat edustamissaan joukkueissa lähtökuopissa.
Toimittajan mukaan Hongan kohdalla siirtyminen muihin maisemiin on vain ajan kysymys. Pakki ei valitettavasti ole edelleenkään löytänyt paikkaansa Starsista. Hongalla ei kaiken lisäksi ole edes sopimusta alkavaksi kaudeksi.
– Canadiensin ja Hurricanesin on kerrottu olevan kiinnostunut hänestä.
Jos Honka nyt sattuisi siirtymään jompaan kumpaan mainitusta laumoista, olisi toinen niistä entistä vahvemmin suomalaisjoukkue. Habsissa kautensa aloittavat ilman mitään suurempia takaiskuja Jesperi Kotkaniemi, Artturi Lehkonen ja Joel Armia sekä Hurricanesissa Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen ja Erik Haula.
Ristolainenkin muualle?
Ristolaisen kohdalla Johnston puolestaan painottaa pelaajan kierrelleen ja kaarrelleen alati, kun häneltä on udeltu siirtopyynnöstä. Tuollainen reagointi kertoo toimittajan mukaan paljon.
Lisäksi Sabres-leiristä peräti kolme runkopuolustajaa aloittaa kautensa sairastuvalla. He ovat Brandon Montour, Zach Bogosian sekä Lawrence Pilut.
Lasaretin puolella kauden aloittavista Montourin paluu lienee lähimpänä. Pilut puolestaan pääsee aloittamaan kevyet jääharjoitukset vasta lokakuun puolivälissä.
– Kun tämä kolmikko palaa jäälle, Sabresilla on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: Penkittää yksi 3,3-5,4 miljoonaa dollaria kaudessa tienaavista puolustajistaan tai kaupata yksi heistä muualle. Valinta näyttää ilmeiseltä, toisen jättimedian, eli The Athleticin NHL-toimittaja John Vogl näki viitaten selvästi Ristolaiseen.
Vuoden 2013 ykköskierroksen kahdeksas varaus aloittaa Buffalossa jo seitsemännen kautensa. Häntä kuvaillaan etenkin kiekon kanssa hyväksi siniviivapelaajaksi, joka voisi kuulua käytännössä missä tahansa joukkueessa neljän kärkipakin joukkoon.
Kaameita tilastoja
Dallasin kesän 2014 ykköskierroksen 14. varaus Honka on pelannut NHL:ssä kaudesta 2016-17 lähtien 87 runkosarjan peliä tehoin 2+11=13.
Koska vastuuta eikä kyllä onnistumisiakaan ole tullut pienestä varausnumerosta ja sen tuomista kovista odotuksista huolimatta, voi pakkia pitää ilman sen kummempia perusteluita yhtenä viime vuosien rajuimmista suomalaisflopeista koko sarjassa.
Turusta ponnistanut Ristolainen on sen sijaan pelannut NHL:ssä 424 runkosarjan ottelua tehoin 36+158=194.
Tehotilasto on jäätävän huono, joskin surkeassa joukkueessa ymmärrettävä -143. Se pitää ottaa huomioon, että suomalaispakki on viime vuosina joutunut pelaamaan illasta toiseen vastustajien ykkösnimiä vastaan.
TESTAA: Visa: Osaatko nimetä kaikki uudet NHL-kapteenit?
LUE MYÖS: Katso kuvat: Tässä ovat St. Louisin uudet Stanley Cup -sormukset – mukana upeita yksityiskohtia
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili