Nashville-kapteenin viimeinen sopimusvuosi käynnistyy – paljasti suunnitelmansa jatkosta

Nashville Predators-kapteeni Roman Josilla on edessään huipputärkeä vuosi, sillä 29-vuotiaan sveitsiläisen voimassa oleva sopimus päättyy ensi heinäkuussa.
Toistaiseksi Predators on saanut nauttia taalaliigan ehdottomaan eliittiin kuuluvan puolustajan palveluksista melko edullisesti. Josin sopimus on taannut hänelle neljän miljoonan dollarin vuositulot.
Kipparista tulee ensi kesänä rajoittamaton vapaa agentti ja voisi tähyillä rahakasta diiliä mistä tahansa seurasta, mutta tällä hetkellä Josi ei suunnittele kantrikaupungin jättämistä.
– En ole koskaan salannut sitä, että haluaisin pysyä Nashvillessä. Luulen, että olemme jo keskustelleet asiasta hieman tänä kesänä. Olen antanut agenttini hoitaa asian ja keskittynyt itse vain valmistautumaan (tulevaan kauteen), Josi toteaa NHL.comille.
Kapteenin pitäminen joukkueessa vaikuttaa olevan myös seurajohdon intresseissä.
Predators-GM David Poile totesi jo keväällä Josin sopimuksen olevan yksi kesän tärkeimmistä asioista.
Vielä jatkokontrahdin kanssa ei kuitenkaan ole kiirehditty, sillä tuleva diili ei liene sieltä halvimmasta päästä.
Josi on pelannut Preds-paidassa jo useita huippukausia peräjälkeen. Viime sesongilla pakki summasi 82 runkosarjaottelussa komeat 56 (15+41) tehopistettä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta