Buffalo-pomo kuittaa puheet Rasmus Ristolaisen siirtovaatimuksista: ”Tarinoita tullut muistakin suomalaisseuroista”
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabresin GM Jason Botterill uskoo Suomessa vallitsevan kiekkohypen olevan iso syy siihen, miksi siirtohuhut joukkueen puolustaja Rasmus Ristolaisen ympärillä ovat pyörineet koko kesän ajan täysillä kierroksilla.
– En ole yllättynyt enkä pettynyt asiasta. Aina syntyy tarinoita, kun pelaajat palaavat (omiin kotimaihinsa), ja Suomella on ollut uskomaton vuosi nuorten ja aikuisten MM-kisoissa, Botterill viittaa Buffalo Newsille sekä Nuorten Leijonien että miesten maajoukkueen tänä vuonna voittamiin MM-kultamitaleihin.
– Mutta kun katsotaan paria viime viikkoa, tarinoita on tullut muistakin seuroista, ja ne ovat tulleet Suomesta. Toisin sanoen ne ovat jotain, mitä emme voi kontrolloida. Mitä voimme kontrolloida, on oma keskustelumme pelaajan kanssa omalla ryhmällämme, seurapomo jatkaa viitaten mm. Jesse Puljujärven siirtosaagaan.
Ristolaisen asema Sabresin joukkueessa on ainakin toistaiseksi normaali.
– Jatkamme yritystä tämän joukkueen kokoamisessa, jotta saamme ”Riston” sellaiseen asemaan, jossa hän voi saavuttaa menestystä. Kyllä, hän haluaa voittaa. Haluamme myös laittaa hänet tilanteeseen, jossa hän pelaa hyvin, ja sitä olemme yrittäneet toteuttaa joillain siirroillamme, joiden avulla olemme lisänneet syvyyttä ja kilpailua puolustukseen, Botterill vakuuttaa.
Syvyyttä ja kilpailua Sabres-puolustukseen tuovat mm. seuran kesähankinnat Henri Jokiharju (Chicago), John Gilmour (NY Rangers) sekä Colin Miller (Vegas).
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki