Toronto Maple Leafsin tähtihyökkääjän William Nylanderin kausi 2018-19 meni pahasti metsään.

23-vuotiaan Nylanderin viime sesonki alkoi isolla kohulla, sillä hänen NHL-sopimuksen syntymistä saatiin odottaa jopa joulukuuhun asti. Kun muhkea 6,96 miljoonan dollarin palkka vihdoin tipahti tilille ja ruotsalainen saapui NHL:ään, eivät asiat menneetkään aivan odotetulla tavalla.

Nylander kirjasi runkosarjan 54 ottelussa vain vaisut seitsemän maalia ja 27 tehopistettä. Pudotuspeleissä taitava ruotsalainen summasi seitsemään otteluun pisteet 1+2.

Kesäänsä Tukholmassa viettänyt nuorukainen antaakin nyt kommenteillaan viitteitä siitä, että ensi kaudella NHL-kaukalossa nähdään aivan uusi Nylander.

– Edellinen kausi on nyt kuopattu. Se on nyt poissa kirjoilta, ihan oikeasti – paitsi ehkä niiden asioiden suhteen, joita opin sieltä. Odotan jo innolla, että pääsen dominoimaan. Olen itsevarma siihen, minkälainen pelaaja olen. En ole yhtään huolissaan, Nylander uhkuu Sportsnetin haastattelussa.

– Kun katson takaisin viime kauteen, niin siellä oli pieniä ylä -ja alamäkiä. Siellä oli otteluita, joissa en pelannut hyvin tai sitten en saanut mitään aikaan. Mutta niin pelit välillä menevät. Tästä ajasta oppiminen auttaa minua ja antaa kokemusta siihen, jos tällainen tilanne tapahtuu uudestaan. Nyt olen valmis dominoimaan ensi kaudella, ruotsalaistähti jatkoi.

Nylander teki kesällä melkoisen uudistuksen profiiliinsa, sillä hän vaihtoi tutun pelinumeronsa 29, uuteen numeroon 88. Hän myös päivitti täysin lookkiaan, sillä nuorukainen oli letittänyt pitkät vaaleat kutrinsa päänmyötäisesti taakse.

Sportsnetin toimittaja Chris Johnston kuvaili uudistusta osuvasti:

– Nylander oli paikalla Tukholmassa NHL:n mediatapahtumassa. Hän näytti raikastuneelta. Hän oli kuin rock-tähti, Johnson sanoo.

Katso kuva Nylanderista alla olevasta linkistä: