Koska Colorado Avalanche on ollut NHL:stä ulkona jo tovin, on pelaajilla ollut aikaa nyt myös muille aktiviteeteille. Esimerkiksi Venäjän paidassa Slovakiassa MM-pronssia voittanut Nikita Zadorov vietti taannoin aikaansa hänen Instagram-tilinsä perusteella tenniksen ATP-turnauksessa Ranskassa.

Tästä päivityksestä voisi päätellä sen, että pakki nauttii kesästäkin täysin rinnoin huippu-urheilun parissa.

Joukkuekaveri Nathan MacKinnon kirjoitti puolustajan näyttävään otokseen varsin yllättävän oloisen ja samalla vinoilevan kommentin.

– Kuinka monta leukaa? kanadalainen veisteli.

Zadorov ei jäänyt erikoisen heiton jälkeen sanattomaksi.

– Yhtä monta kuin sinulla Hart Trophyjä, joukkuekaveri latasi.

Se on palkinto, joka jaetaan vuosittain NHL:n runkosarjan päättyessä pelaajalle, jonka katsotaan olevan arvokkain omalle joukkueelleen. Tätä kunniaa kanadalainen ei ole päässyt nauttimaan ainakaan vielä.

– En tiennytkään, että olen voittanut Hart Trophyn kuudesti, MacKinnon antoi vastapalloon.

Tähän Zadorov vastasi virnistävillä hymiöillä.

Keskusteluhan on täydellistä vinoilua puolin ja toisin. Ainakaan Zadorov ei näytä kuvan perusteella olevan missään ”pahassa kesäkunnossa”.

Coloradon kausi NHL:ssä päättyi pudotuspelien toiselle kierrokselle San Jose Sharksin rynniessä jatkoon parista voitoin 4-3.

Zadorovin seuraaman Ranskan Avointen kaksinpelien voittajiksi iskivät espanjalainen Rafael Nadal ja aussi Ashleigh Barty.