Elvis on jättänyt Euroopan! Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä tulikuuman tähtivahdin

Katso kaikki 64 jääkiekon MM-kisojen ottelua suorana!

The Athletic -lehti uutisoi maanantaina, että Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen neuvottelee yksivuotisesta tulokassopimuksesta maalivahti Elvis Merzlikinsin kanssa.

HC Luganoa koko uransa edustanut latvialainen on ollut jo vuosia Euroopan parhaita maalivahteja, vaikka miehellä on ikää vasta 24 vuotta. Lugano putosi vastikään NLA:n pudotuspeleistä, joten Merzlikins vapautui hänet kolmannella kierroksella (2014) varanneen Blue Jacketsin käyttöön.

The Athleticin
tietojen mukaan Merzlikins saapuu Columbukseen joko sunnuntaina tai maanantaina, jonka jälkeen tulokaspaperi viimeistellään kuntoon. Latvialaisvahti pelaa loppukauden suurella todennäköisyydellä lainalla AHL-seura Cleveland Monstersissa.

Merzlikins pelasi tällä kaudella NLA:ssa 43 ottelua upealla torjuntaprosentilla 92,1.

Merzlikins on ollut jo vuosia Latvian maajoukkueen ylivoimainen ykköstähti. Viime kevään MM-kisoissa hänen torjuntaprosenttinsa oli uskomaton 94, kun taas sitä edellisissä MM-kisoissa hän nappasi kiekkoja 93,7 prosentin torjuntaprosentilla.

» Siirtouutiset, siirtohuhut ja kaikki toteutuneet siirrot löydät erikoissivultamme!

Katso kaikki 64 jääkiekon MM-kisojen ottelua suorana!