Toronton megatähti nauttii pelaamisesta Kasperi Kapasen kanssa – ”Parasta peliä aikoihin”
Kuva: Getty Images
Toronto Maple Leafsin tähtisentteri Auston Matthews on tyytyväinen ketjunsa viime aikaisiin esityksiin. Kasperi Kapasen ja Andreas Johnssonin keskellä viime otteluissa pelannut jenkki kehuu omankin pelinsä olleen viime aikoina parasta miesmuistiin.
– Viimeiset kolme peliä ovat olleet ennen kaikkea meidän ketjultamme hyviä. Olemme tehneet paljon oikeita asioita jäällä. Henkilökohtaisesti olen pelannut myös paremmin kuin aikoihin, Matthews kertoo TSN:n haastattelussa.
Nopeaa ja viihdyttävää hyökkäyspeliä esittävä kolmikko on viime otteluissa rakentanut vaarallisia tekopaikkoja tasaiseen tahtiin.
– Pidämme paljon kiekkoa vastustajan alueella. Luomme paikkoja, mutta kiekot eivät vain tunnu pomppivan sisään. Se on turhauttavaa. Toisaalta se on parempi tilanne kuin sellainen, jossa joudut taistelemaan koko illan omassa puolustuspäässä, Matthews pohtii.
Tähtisentteri on onnistunut hyvistä paikoista huolimatta iskemään viimeiseen kolmeen otteluun vain yhden syöttöpisteen. Keskimäärin yli kolme kertaa ottelussa kohti maalia laukova 21-vuotias jenkkitähti saa kuitenkin työstään jäällä kiitokset myös päävalmentaja Mike Babcockilta.
– Heidän ketjunsa pelasi hyvin (Bostonia vastaan). Austonin luistelu oli parempaa kuin kertaakaan aiemmin hänen palattuaan kaukaloon (loukkaantumisen jälkeen). He loivat paikkoja, mutta eivät vain onnistuneet maalinteossa, Babcock kiittelee.
Yhdeksässä viimeisessä pelissä vain kerran maalinteossa onnistunut Matthews on tehnyt tällä kaudella pelaamissaan 30 ottelussa tehot 20+20=40. Edellisen kerran heikommassa pisteputkessa tulokaskaudellaan ollut Matthews kertoo kuitenkin, että kokemuksen tuoma itsevarmuus auttaa käsittelemään asiaa nyt tulokaskautta paremmin.
– Se on hieman helpompaa nyt. Mentaalitasolla sinun pitää oppia sulkemaan se (maalittomuus) pois ajatuksistasi. Et saa stressata siitä liikaa, Matthews pohtii.
LUE MYÖS: Toronto kauppaamassa ykköskierroksen varaustaan? Olisiko tässä mitään järkeä?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rasmus Dahlin vastasi ”nej tack” – Tre Kronorille hurja MM-kieltäytyjien aalto NHL:stä
- Washington kiinnitti tuoreen puolustajahankintansa – 6,5 miljoonaa dollaria
- Patrik Laineesta jysähti iso huhu – tämä NHL-seura perässä!
- Montrealin eväät syöty: Carolinalle tarjolla puistokävely NHL:n finaaleihin – tässä sarjan MVP
- Jarmo Kekäläiselle riitti – tämä pelaaja kaupataan pois!
- Jarmo Kekäläisen Buffalo rysäytti ison sopimusuutisen!
- Colorado Avalanche: raju takaisku
- MM-kisat: Konsta Helenius suoraan Leijonien huippuketjuun!
- Mitä nyt? Vegas aiheuttaa taas pahennusta NHL-ympyröissä
- Jesse Puljujärveltä suorat sanat: vain tässä tilanteessa hän voisi palata NHL:ään
- Jesse Puljujärveltä suorat sanat: vain tässä tilanteessa hän voisi palata NHL:ään
- Aatu Räty hyödynsi NHL-sisäpiiritietoa onnistuneesti MM-kisoissa: ”Sanoin, että…”
- Jarmo Kekäläisen Buffalo rysäytti ison sopimusuutisen!
- Se oli siinä – Boone Jenner päätyi radikaaliin ratkaisuun
- Tiesitkö tätä? Patrik Laine teki ison paljastuksen Aleksander Barkovista
- MM-kisat: Konsta Helenius suoraan Leijonien huippuketjuun!
- Colorado Avalanche: raju takaisku
- Suomelle vielä yksi NHL-vahvistus? Konsta Helenius vapautui
- Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Leijonat nöyryytti nuorta NHL-tähteä: ”Tämä oli rankkaa”