Oho! Sopimusneuvotteluissa erikoinen käänne – Calgary Flames asetti puolustajansa waiver-listalle!
Kuva: Getty Images
Calgary Flames asetti torstaina puolustaja Brett Kulakin waiver-listalle.
24-vuotias Kulak on parhaillaan rajoitettu vapaa agentti ja neuvottelee Flamesin kanssa uudesta jatkosopimuksesta. Ilmeisesti neuvottelut eivät ole tuottaneet odotettua lopputulosta ja niinpä Calgary päätti turvautua hieman erikoisempaan taktiikkaan.
Mikäli yksikään joukkue ei nappaa kanadalaispakkia seuraavan vuorokauden aikana, on Calgaryllä käytössään paremmat aseet jatkoneuvotteluja varten. Tällöin Kulakilla ei ole vara vaatia kovinkaan suurta vuosipalkkaa.
Jos taas käy niin, että joku NHL-seuroista poimii Kulakin, Calgary menettää ilmaiseksi varsin pätevän kolmosparin puolustajan. Riski on siis molemminpuolinen.
Kulak hakeutui viime viikolla välimieskäsittelyyn ja kuulemispäivä on maanantaina 23. heinäkuuta. Tämä järjestetään myös siinä tapauksessa, jos hänet napataan waiver-listalta (jos sopimusta ei solmita ennen kuulemispäivää).
Vasemmalta ampuva Kulak on Calgaryn 4. kierroksen varaus kesältä 2012. Päättyneellä kaudella hänen vyölleen kertyi 71 ottelua, joissa syntyi kahdeksan tehopistettä.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään