Jo kolmas Tkachuk NHL-uran porteilla, isä takoi yli 1000 tehopistettä, isovelikin hyvässä vauhdissa – ”Haluan tehdä yli 20-vuotisen uran”
Kuva: Getty Images
Kesäkuun varaustilaisuudessa Ottawa Senatorsin ensimmäisellä kierroksella numerolla neljä nappaama Brady Tkachuk on ollut NHL:n ympäröimänä lapsesta asti.
Hänen isänsä Keith teki liigassa mittavan uran pelaten 1201 runkosarjaottelua tehoin 538+527=1065 ja 89 pudotuspeliottelua tehden niissä 28 maalia ja antaen saman verran syöttöjä.
20-vuotias isoveli Matthew puolestaan varattiin vuoden 2016 draftissa numerolla kuusi ja on pelannut jo kaksi mukiinmenevää kautta Calgary Flamesissa takoen molempina lähes 50 tehopistettä.
18-vuotias Brady kertookin ottaneensa mallia omaan peliinsä varsinkin isältään.
– Luulen, että minulla on hänen ärhäkkyyttään, en pelkää kaukalossa ketään, hän sanoo NHL:n verkkosivujen haastattelussa.
Samanlainen pelottomuus on nähtävissä myös isoveli Matthewsta, joka on onnistunut pääsemään monien liigan pelaajien ihon alle.
Brady kertookin veljesten välisen kilpailun puskeneen molempia eteenpäin kiekkourallaan.
– Olimme aina kamppailemassa ja kisaamassa voitosta, mitä ikinä teimmekin. Matthew laittoi minut tekemään kovasti töitä, että saisin edes mahdollisuuden, olihan hän vanhempi, Brady Tkachuk muistelee.
Pikkuveli vitsailee Matthew’n tulleen viime vuonna kateelliseksi, kun jäi pituudessa Bradylle. Matthew on 188-senttinen ja Brady tällä hetkellä jo 191.
Brady kertoo veljesten välien olevan kuitenkin erittäin läheiset.
– Hän on suurin tukijani ja kannattajani ja minä hänen.
Nuoren miehen tavoitteet omalle uralleen ovat selkeät.
-Haluan tehdä yli 20-vuotisen uran, todella pitkän. Mitä ikinä tapahtuukaan, menen päivä kerrallaan eteenpäin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-historiaa! IS: Suomalaistuomari sai huippupestin
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”