Sikariportaassa kiehahti – NHL-seuran pomo vaatii keskustelua tuomareista: ”Täytyy myöntää”
Kuva: Getty Images
NHL:n konferenssivälierissä kautensa päättäneen Boston Bruinsin presidentti Cam Neely vaati NBC-kanavan haastattelussa tuomaritoiminnasta keskustelemista. Taival päättyi Tampa Bay Lightningia vastaan voitoin 4-1.
– Tämä täytyy myöntää, koska peli on muuttunut nopeammaksi. Oli useita mahtavia, jännittäviä otteluita pudotuspeleissä ja paljon puhetta – ei pelkästään meidän sarjassamme – tuomaritoiminnasta, Neely sanoo.
Erityisesti Neelyn mieltä risoo toisen ottelun tapahtumat. Bruinsin tähtihyökkääjä Brad Marchand polki läpiajoon, mutta Tampa Bay Lightningin ruotsalaispuolustaja Anton Strålman huitoi Marchandia käsille. Tilanteesta olisi voinut viheltää jopa rangaistuslaukauksen, mutta tuomaristo päätti olla rankaisematta Lightning-pakkia mitenkään.
Toisena esimerkkinä hän nostaa neljännen pelin tilanteen, jossa Nikita Kutsherov taklasi Charlie McAvoyn selästä jäähän Bruins-maalin takana, joka johti Steven Stamkosin tasoitusmaaliin.
– Miksi tuomarit eivät viheltäneet sitä, kun johdimme 3-2 ja peliä oli seitsemän minuuttia aikaa. Meidän olisi pitänyt päästä ylivoimalle, ja olisimme tehneet maalin tai emme, kellosta olisi kulunut kaksi minuutta ja olisimme menneet Tampaan aivan erilaisesta asetelmasta. Viheltämättömät jäähyt turhauttivat minua eniten.
Neelyn mielestä ottelusarjan olisi pitänyt viidennessä ottelussa olla tasan 2-2.
– Suurin pettymys minulle oli, enkä ota Tampalta mitään pois, että tuntui siltä kuin meidän olisi pitänyt mennä (takaisin Tampaan) viidenteen peliin 2-2-tilanteesta. Se on aivan erilainen asetelma, kuin 3-1-tilanne.
– Voit sanoa mitä tahansa yksittäiseen peliin keskittymisestä, mutta pelaaja katsoo aina kokonaisuutta ja ajattelee: ”Hei, meidän täytyy voittaa kolme peräkkäin tätä joukkuetta vastaan”. Se on aivan erilainen lähtötilanne, Neely muistutti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Donald Trump myönsi Connor Hellebuyckille korkeimman mahdollisen kunnianosoituksen
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Vancouverin tehomies nousi siirtohuhuihin – nämä kolme seuraa kintereillä
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen