Minnesotan järkälemäinen NHL-lupaus loistaa – tästä pelaajasta puhutaan vielä paljon

Minnesota Wildin nuori hyökkääjälupaus Jordan Greenway villitsi uuden kotiyleisönsä iskemällä uransa ensimmäisen NHL-maalin Winnipeg Jetsiä vastaan pudotuspelien kolmannessa ottelussa.
Peräti 195-senttinen ja yli satakiloinen järkälemäinen hyökkääjä nostettiin vasta runkosarjan lopussa yliopistosarjasta vahvistamaan Wildin alempia ketjuja.
Ratkaisu on näyttänyt hyvältä, sillä Minnesotan työhaalariosasto on tehnyt Jetsiä vastaan mallikasta työtä.
Greenway ei ole jännittänyt uutta työympäristöä, vaan on iskenyt kolmessa pudotuspeliottelussa tehot 1+1.
21-vuotias hyökkääjä voittaa fysiikallaan loistavasti kaksinkamppailuita vastustajan maalin edessä, minkä ansiosta uran ensimmäinen NHL-maalikin syntyi.
Jenkkihyökkääjä tuntuu olevan kova voittajaluonne, sillä palkintokaapista löytyy kultamitalit sekä alle 20-vuotiaiden että alle 18-vuotiaiden MM-kisoista.
Lisäksi hän johdatti maineikkaan Bostonin yliopistojoukkueen konferenssivoittoon tällä kaudella ennen siirtymistään NHL:ään.
Ja mistään puukädestä ei ole kyse, sillä Greenway teki kahden edellisen kauden aikana yliopistosarjassa 73 ottelussa tehot 23+43=66.
Hän on edustanut Yhdysvaltoja myös jo aikuisten MM-kisoissa sekä olympialaisissa viime vuonna.
Kaikesta huokuu, että Wildilla on käsissään A-luokan tulevaisuuden voimahyökkääjä.
Henri Havusela
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue