NHL:ssä tapahtuu joskus hyvin erikoisia ja outoja asioita, kuten nyt esimerkiksi San Jose Sharksin supertähden, Brent Burnsin, kohdalla.

Yksi NHL:n parhaista puolustajista on pelannut tällä kaudella 19 ottelua, joissa hän ei ole tehnyt yhtä ainutta maalia. Tehopisteitä hänellä on kasassa seitsemän kappaletta, joten tämänkään osalta Burnsin tekemisessä on jotakin outoa.

Nyt The Athleticin Justin Bourne on analysoinut kanadalaisen tekemistä tarkemmalla silmällä. Yksi asia nousi ylitse muiden.

– Burns ei ole koskaan urallaan kirjannut niin montaa laukausta per minuutti, kuin tällä kaudella. Hän on ihmisen muodossa oleva laukauskone. Hänen 82 kutiaan on lähes samalla tasolla Aleksandr Ovetshkinin kanssa, kun hän kerää yli neljä vetoa per peli, mikä on NHL:n neljänneksi eniten, Bourne analysoi Burnsin tekemistä.

– Jotenkin hiton ihmeellä, hän ei ole osunut vielä kertaakaan, vaikka hänen vetonsa on todellinen pommi. Hänen laukaus ei ole edes luonut hyviä irtokiekkoja, joista syntyisi ykkössyöttöjä. Mitkä ovat mahdollisuudet tähän? Ja mikä tärkeintä, mitä helvettiä on meneillään?

[readmore from=”suomalaiset”]

Bourne esitti myös tähän omat analyysinsä, mutta lopputulos jäi luonnollisesti arvoituksesi. Yksi varteenotettava tekijä Burnsin pelaamisessa on myös se, että hän ei ole tehnyt kauden 19 ottelussa yhtä ainutta pistettä tasakentällisin.

– On mahdollista, että tämä johtuu Sharksin pelisysteemistä. Kuten myös Burnsin nousseesta peliajasta ja vanhenemisesta. On myös mahdollista, että Sharksin johto on pyytänyt häntä hyppäämään mukaan hyökkäyksiin hieman harvemmin. He saattavat pelätä, että hän ei jaksa palata takaisin puolustamaan, jos asiat menevät pieleen hyökkäyspäädyssä, Bourne arvelee.

– Voi olla, että se ei johdu mistään noista asioista. Tietenkin hänellä on ollut huonoa tuuria, koska on lähes mahdotonta ampua kiekkoa noin paljon ja olla tekemättä maalia.