Patrik Laine tiedostaa asetelman Auston Matthewsin suhteen – ”Ympärillä tulee olemaan paljon huomiota”

Winnipeg Jetsin ja Toronto Maple Leafsin NHL-kausi 2017-18 käynnistyy joukkueiden keskinäisellä kohtaamisella.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että kenties viime kauden seuratuin pelaajakaksikko, Patrik Laine & Auston Matthews, astelee estradille välittömästi yhdessä ja uuden kauden keskinäiset asetelmat saadaan pienessä mittasuhteessa heti selville.
Jos viime vuonna vertailua kaksikon välillä tehtiin pitkälti tehopisteiden osalta, tänä vuonna sitä tullaan tekemään siinä samassa entistä voimakkaammin myös joukkueiden menestyksessä. Sekä Jetsiltä että Maple Leafsilta odotetaan nimittäin todella paljon.
Mutta onko sitten näiden kahden kanadalaisseuran välille muodostumassa jonkinasteinen kilpailu, joka johtaa todella kuumiin taistoihin?
– Kyllä sellainen saattaa olla. Mutta en osaa oikein sanoa – olen pelannut vasta kaksi ottelua Torontoa vastaan, toki ne olivat tiukkoja ja kuumia otteluita, joten kuka tietää? Vastakkain kaksi hyvää joukkuetta ja kaksi nuorta nippua, Laine pohtii Winnipeg Sunille.
Luonnollisesti Laineelle esitetyt kysymykset ohjautuvat nopeasti häneen ja Matthewsiin, mutta suomalaisen keskittyminen on tärkeämmissä asioissa.
– Minua kiinnostaa vain se, mitä joukkuetta vastaan pelaamme. Media ja kaikki jääkiekon ympärillä olevat ihmiset ovat tehneet siitä suuremman jutun kuin se todellisuudessa on. Haluan vain keskittyä pelaamaan Torontoa vastaan ja keskittyä joukkueeseeni.
19-vuotias Laine kuitenkin tiedostaa, että katseet tulevat olemaan myös tällä kaudella todella isosti kaksikon ympärillä.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Meidän kahden ympärillä tulee olemaan paljon huomiota, kuten myös joukkueidemme. Siitä tulee siis hauska ilta, se on varmaa.
Myös Matthews, joka karkasi viimeistään Laineen viime kauden loukkaantumisjakson myötä suomalaistähdeltä tavoittamattomiin Vuoden tulokas -kisassa, on hyvin pitkälti samoilla linjoilla.
– Vietin hänen kanssaan hieman aikaa (vuoden 2016 Draftissa). Toki kielimuuri haittasi jonkin verran, mutta hän on mukava kaveri ja erittäin hyvä pelaaja. Se vastakkainasettelu on puolestaan jotain sellaista, mitä te (media) kehitätte. Hän on hyvä tyyppi.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen