Jesse Puljujärvelle pedattu kaikki valmiiksi todellista läpimurtoa ajatellen? – Suoraan todelliseen huippuvitjaan
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilers kauppasi kesän aikana oikean laitahyökkääjän tontilla pelaavan Jordan Eberlen New York Islandersiin, mistä se sai vastineeksi keskushyökkääjä Ryan Stromen. Kauppa luonnollisesti vahvisti seuran keskikaistaa, mutta oikeaan laitaan se jätti suuren aukon.
Oilersilla on tällä hetkellä hallussaan yksi liigan parhaita laitureita, saksalainen Leon Draisaitl. Hyökkääjä saikin kesällä kahdeksan vuoden mittaisen jatkosopimuksen, jonka cap hit on 8,5 miljoonaa dollaria.
Sen jälkeen onkin sitten kovin hiljaista. Toki se hankki kesällä riveihinsä vapailta markkinoilta muun muassa Jussi Jokisen sekä sen riveissä pelaa valmiiksi jo esimerkiksi Zack Kassian.
Vaikka molemmat miehet ovat erinomaisia omassa roolissaan, ei heistä välttämättä ole kahden kärkiketjun pelaajaksi. Tässä vaiheessa esiin astuukin Jesse Puljujärvi.
Nimittäin jos hänen kehityskäyränsä AHL:n puolella piti viime kaudella kutinsa, on nuorukainen huomattavasti enemmän NHL-valmis, kuin vuosi sitten. Toisekseen hänellä on tällä kertaa allaan ehjä kesä, minkä lisäksi hän on keskittynyt harjoittelussaan oikeisiin asioihin.
Tällä hetkellä siis vaikuttaa, että Puljujärvi todella on kauteen lähdettäessä Oilersin kakkosvitjan oikea laitahyökkääjä. Täällä hän pelaisi luultavasti yhdessä Ryan Nugent-Hopkinsin sekä Milan Lucicin kanssa.
Fansidedin kiekkoblogi Oil On Whyte myös ehdottaa, että viime kesän ykkösvaraus Kailer Yamamoto saattaa olla oikeiden laitahyökkääjien välisessä kilpailussa todellinen musta hevonen.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n uusi puolustajien palkkakuningas? Chicago kiinnittämässä Bowen Byramin jättidiilillä
- Sportsnet: Erik Haulaa viedään uuteen NHL-seuraan!
- Sportsnet: Megakauppa nurin – NHL-supertähti torjui siirron Mikko Rantasen Dallasiin
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Vegas ja Pittsburgh leipoivat treidin NHL:ssä – tehopuolustaja kaupattiin
- Jarkko Ruudulle uusi NHL-pesti
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Radko Gudas kaupattiin NHL:ssä – palaa tuttuun seuraan