NHL listasi Top 10 -maalivahdit: Carey Pricen dominanssi jatkuu – suomalaisittain murheellista luettavaa
Kuva: Getty Images
Pohjois-Amerikassa suomalaisvahtien uskomatonta määrää, ja ennen kaikkea loistoa, on ihmetelty vuosi toisensa jälkeen.
Aivan viime aikoina tuo romanssi vaikuttaa hiipuneen, sillä vaikka NHL:ään on saapunut Antti Raannan, Joonas Korpisalon ja Juuse Saroksen muodossa uusia maalivahteja, he eivät ole vielä päässeet todistamaan kykyjään täysipäiväisesti.
Toisin sanoen valtikka on säilynyt edelleen Pekka Rinteen ja Tuukka Raskin harteilla – suomalainen maalivahtiloisto on siis jo vuosien ajan ollut heidän varassaan, etenkin sen jälkeen, kun Miikka Kiprusoff jätti kaukalot nuoremmilleen.
Sekä Rinteellä että Raskilla on ollut omat vaikeutensa, joskin heistä ensimmäisenä mainittu torjui uskomattomalla tavalla Nashville Predatorsin Stanley Cup -finaaleihin tänä vuonna ja Rask puolestaan oli ainoa syy sille, miksi Bruins ylipäätään nähtiin pudotuspeleissä.
Nämä näytöt eivät selkeästikään riittäneet NHL.com:n toimitukselle, sillä sarjan virallisilla verkkosivuilla julkaistiin NHL:n tämän hetken kymmenen parasta maalivahtia, eikä suomalaisilla ollut sanan sijaa kärkipään sijoitusten suhteen.
Rinne sentään mahtui listalle, mutta hänen edelleen meni yhdeksän nimeä. Toisin sanoen kokenut Predators-vahti arvostettiin NHL:n kymmenenneksi parhaaksi maalivahdiksi.
Varsin erikoiseksi tilanteen tekee se, että listauksessa on kyse nimenomaan ”tämän hetken parhaista maalivahdeista” ja siitä huolimatta esimerkiksi lähes koko viime kauden loukkaantuneena ollut Jonathan Quick ja todella ailahtelevasti pelannut Henrik Lundqvist mahtuivat suomalaisten edelle.
Listauksessa ykkössijan vei nimiinsä Montreal Canadiensin Carey Price, jonka asema Pohjois-Amerikassa ei tunnut horjuvan, vaikka hänellä onkin takanaan normaalia vaikeampi kausi.
Kakkosena on puolestaan Washington Capitalsin Braden Holtby ja kolmantena Columbus Blue Jacketsin venäläisvahti Sergei Bobrovsky, joka voitti päättyneellä kaudella NHL:n parhaalle maalivahdille ojennettavan Vezina Trophyn.
NHL.com:n Top 10 -maalivahdit:
- Carey Price (Montreal Canadiens)
- Braden Holtby (Washington Capitals)
- Sergei Bobrovsky (Columbus Blue Jackets)
- Matt Murray (Pittsburgh Penguins)
- Devan Dubnyk (Minnesota Wild)
- Jonathan Quick (Los Angeles Kings)
- Cam Talbot (Edmonton Oilers)
- Henrik Lundqvist (New York Rangers)
- Martin Jones (San Jose Sharks)
- Pekka Rinne (Nashville Predators)
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”