PuLa-Aho yhdistää jälleen voimansa! – Nähdään jäällä jo reilun viikon kuluttua

Kukapa voisi unohtaa vuoden 2016 nuorten maailmanmestaruuskisat, jotka järjestettiin Helsingissä.
Kyseinen vuosi oli nimittäin juuri se, kun muun muassa Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Sebastian Aho nousivat todelliselle tähtikartalle, ja tästä seuraavana kesänä Laine varattiin NHL:ään toisena ja Puljujärvi neljäntenä.
Kolmikko muodosti tuolloin koko kansaa ihastuttaneen PuLa-Aho-ketjun, joka oli MM-kisoissa täysin pitelemätön. Laine voitti kisojen maalipörssin ja Puljujärvi valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Niin, ja voittihan Suomi tuolloin myös MM-kultaa.
Laine pelaa tätä nykyä Winnipeg Jetsin riveissä, Puljujärvi Edmonton Oilersissa ja Aho Carolina Hurricanesissa. Kolmikosta jokaisen tie vei siis eri osoitteisiin.
On siis hyvin hyvin epätodennäköistä, että vitjaa tultaisiin näkemään yhdessä enää pitkään aikaan. Onneksi on kuitenkin olemassa Jussi Jokinen All Star vastaan Suomi-Sarjassa pelaavan JHT Kalajoen hyväntekeväisyysottelu.
Nimittäin sekä Laine, Pulju että Aho ovat kaikki kamppailussa mukana, ja ottelun mainoksessa jo lupaillaan, että PuLa-Aho yhdistää voimansa kyseiseen kamppailuun.
Kolmikon lisäksi ottelussa pelaavat illan isäntä Jussi Jokinen, Mikael Granlund, Pekka Rinne, Leo Komarov, Miikka Salomäki, Ville Pokka, Markus Granlund, Aleksander Barkov sekä Janne Kuokkanen.
Ottelu pelataan 12.8 Kalajoella, Pirkonsuon Pyhätössä.
https://www.facebook.com/JHTKalajoki/photos/a.177280072345075.44084.122843147788768/1566622480077487/?type=3&theater
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Washington Capitals kiinnitti entisen ykköskierroksen varauksen
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- Carolina-tähti vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – tässä Nikolaj Ehlersin uusi NHL-seura!
- St. Louis Blues vahvisti rivejään – haaviin 25 maalin mies vapailta markkinoilta
- Carolina-tähti vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Nyt jysähti – tässä Nikolaj Ehlersin uusi NHL-seura!