NY Islandersin ja tähtipuolustajan erimielisyyksiin sopu – lyhyt jatkosopimus ratkaisuna
Kuva: Getty Images
New York Islandersin ja puolustaja Calvin de Haanin näkemyksissä oli melkoinen ero, mitä tuli vuosipalkkaan.
26-vuotiaan de Haanin kerrottiin hakevan peräti 5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, kun taas brooklynilaisseura oli valmis maksamaan 1,95 miljoonaa dollaria kautta kohden. Lopulta osapuolet solmivat yksivuotisen ja 3,3 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen.
– Calvin on tämän seuran oma ”tuote” ja hän on kehittynyt yhdeksi kärkipuolustajistamme. Hän pelaa meille tärkeitä minuutteja ja olemme innoissamme, että hän palaa (ainakin) yhdeksi vuodeksi, seuran presidentti ja GM Garth Snow hehkutti.
185-senttiselle ja 89-kiloiselle kanadalaispuolustajalle viime kausi oli selkeä askel eteenpäin. Hän ylitti entisen piste-ennätyksensä yhdeksällä pisteellä ja teki täyteen 82 ottelun mittaiseen runkosarjaan tehot 5+20=25.
Myös oman pään esitykset kehittyivät aiemmasta, mistä kielii esimerkiksi viime kaudella merkkautettu tehotilasto +15. Sitä ennen hänen tehotilastonsa oli parhaimmillaan ollut vain +3.
Kaiken kaikkiaan Islanders odottaa edelleen de Haanilta sitä hetkeä tapahtuvaksi, kun hän lunastaa häneen kohdistetun potentiaalinsa. Brooklynilaisseura varasi hänet vuoden 2009 NHL Draftissa numerolla 12 ja siitä lähtien hänestä on odotettu seurassa uutta ykköspuolustajaa.
Päättyneellä kaudella de Haanin keskiarvollinen peliaika ottelua kohden oli 19:50, mutta sen odotetaan nousevan, sillä Islanders kauppasi aiemmin kesällä kärkipuolustajiinsa lukeutuneen Travis Hamonicin Calgary Flamesiin.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!
- Tampa Bayn supertähden paljastus: Buffalo antoi tylyt pakit – ”Eivät halunneet minua”
- Nyt jysähti! Ville Koivunen allekirjoitti jättimäisen NHL-diilin – ”Onko tämä v*tun vitsi?”
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!