Sidney Crosbylta melkoinen heitto ja täysin tosissaan – ”Haluaisin pelata yhden NHL-ottelun maalivahtina”
Kuva: Getty Images
Mikäli Sidney Crosby olisi nuorempana saanut tahtonsa läpi, me emme välttämättä olisi koskaan nähneet yhtä kaikkien aikojen pelaajista NHL-kaukaloissa.
Tämä perustuu siihen, että kahtena viime kautena putkeen Stanley Cupia juhlinut Crosby halusi nuorempana maalivahdiksi. Hänen isänsä Troy Crosby, joka itse oli maalivahti, sai kuitenkin poikansa pään kääntymään.
– Halusin hyvin alkuvaiheessa olla maalivahti. Hän (isä) yritti saada minut irti siitä ajatuksesta sanomalla, että se ei ole kivaa, koska siellä joutuu vain seistä, Crosby paljasti Dan Patrick Show’ssa.
– Hän siis suostutteli minut luopumaan siitä (ajatuksesta). Se oli jotain sellaista, josta pidin nuorempana kaverina kaikkien varusteiden ja sellaisten takia.
Crosby kuitenkin haaveilee edelleen yhden NHL-ottelun pelaamisesta maalissa ja itse asiassa sellainen tilanne olikin lähellä päättyneellä kaudella (tai sitä edeltäneellä).
– Oli yksi hetki, mielestäni tänä tai viime vuonna, kun meidän täytyi kutsua maalivahti hätäavuksi. Muistaakseni yksi maalivahdeistamme loukkaantui, Flower (Marc-Andre Fleury) oli sairaana ja emme tienneet, että saammeko korvaajan ajoissa paikalle.
– Tämän myötä meillä oli kokoonpanossa yksi pelaajista ikään kuin kolmosvahtina. Siinä kohtaa sanoin, että jos jotain joskus tapahtuu, haluan saada komennuksen maalille. Rakastaisin pelata yhden ottelun NHL:ssä maalivahtina.
Ja, jos se komennus luukulle joskus kävisi, tai olisi käynyt, kenet Crosby olisi halunnut kohdata esimerkiksi rankkarissa?
– Ehkä Pavel Datsyukin, koska hän on saanut niin monet maalivahdit näyttämään typeriltä; jos saisin jollain tavalla patjan eteen ja torjuisin.
– Hän oli yksi parhaista rankkarien ampujista, joten hän on myös läpiajossa melkoisen hyvä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: NHL:ssä rysähtää iso treidi – tähtihyökkääjä vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä