Teemu Selänne hehkutti STT:lle – ”Jari on ollut aina esikuvani”
Kuva: Getty Images
Teemu Selänne tuli valituksi toisena suomalaispelaajana NHL:n Hockey Hall of Fameen ja häntä ennen saman kunnian on saanut ainoastaan Jari Kurri.
Nykyisin Kurri kuuluu HHOF:n valintakomiteaan ja hän oli siis osaltaan päättämässä tämän vuoden valinnoista, jotka toivat Selänteen uralle todellisen kruunun. Näin suomalaislegenda ainakin itse asian näki.
– Tämä on suurin mahdollinen kunnianosoitus, jonka jääkiekkoilija voi saada ja mahtava kruunu uralleni, Selänne kommentoi MTV:n mukaan STT:lle.
Erittäin spesiaaliksi valinnan tekee se, että Selänne katsoi aina Kurria todella kunnioittavasti ylöspäin ja nyt he ovat ainoat suomalaispelaajat Hockey Hall of Famessa.
– Jari on ollut aina esikuvani. On mieletöntä ajatella, että olemme nyt samassa kunniagalleriassa, Selänne jatkoi.
Selänne kuuli valinnastaan puhelimitse, kun HHOF:n puheenjohtaja Lanny McDonald ilmoitti suomalaiselle valinnastaan. 46-vuotias ”Finnish Flash” kertoo olleensa tilanteesta häkeltynyt, vaikka hän jollain tasolla osasikin odottaa valintaansa.
– Osasin toki odottaa sitä, mutta silti menin lähes sanattomaksi, kun Lanny soitti.
Mitä tapahtui NHL Draftissa? KAIKKI TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
- Huippuvahvistus: Dallas Stars -pistelinko tekee vihdoin paluun
- Toimittaja: Peter DeBoer palaamassa NHL:ään – ”Pitkälle edenneitä neuvotteluja”
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?