Nyt lähti seuraava puolustaja Vegasista – Montreal sai vastauksen huutavaan pulaansa
Kuva: Getty Images
Vegas Golden Knights ei ole turhaan jäänyt aikailemaan viime yönä Suomen aikaa pidetyn laajennusdraftin jälkeen.
Ensiksi nevadalaisseuran GM George McPhee alkoi purkaa seuransa ylitarjontaa kauppaamalla Trevor van Riemsdykin Carolina Hurricanesiin. Nyt vuorossa oli puolestaan David Schlemko, jonka matka jatkuu Montreal Canadiensiin.
Aivan kuten van Riemsdyk, myös Schlemko ehti olla vain hieman yli kellonympärystän Golden Knightsin pelaaja. Hän pääsee nyt nähdyn kaupan myötä kuitenkin seuraan, jolla on eittämättä käyttöä hänelle, sillä laajennusdraftin alla Canadiens kauppasi sekä Mikhail Sergachevin että Nathan Beaulieun muihin maisemiin.
Schlemko on reipas kuukausi sitten 30 vuotta täyttänyt puolustaja, jolle viime kausi oli hänen ensimmäisensä San Jose Sharksin paidassa. Hän on kiekollisesti vahva puolustaja ja viime kaudella hän iski 62 runkosarjaotteluun tehot 2+16=18.
Pudotuspeleissä, jotka päättyivät haipaitojen osalta ensimmäisellä kierroksella, hän oli joukkueensa johtava puolustaja, tehtailtuaan kuuteen otteluun tehot 2+1.
Kaiken kaikkiaan Canadiens on tälle kanadalaispuolustajalle, jonka nykysopimus on vuositasolla arvoltaan 2,1 miljoonaa dollaria ja ulottuu aina kesään 2020 saakka, seitsemäs NHL-seura, mikäli myös Golden Knights lasketaan mukaan.
Hän pelasi ensimmäiset kuusi ja puoli kautta Arizona Coyotesissa, minkä jälkeen hänet on nähty Sharksin sekä Golden Knightsin ohella Dallas Starsin, Calgary Flamesin ja New Jersey Devilsin pelaajarostereissa.
Vaihtokaupassa Golden Knights saa jälleen yhden varausvuoron lisää, sillä Canadiens maksoi Schlemkosta viidennen kierroksen vuoron vuoden 2019 NHL Draftiin.
LUE MYÖS:
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi