Lähteet kertovat: Vegasilla ja Islandersilla vaihtokauppa – venäläispelurin ura Brooklynissa ohitse
Kuva: Getty Images
Vegas Golden Knightsin GM George McPhee antoi muille NHL-seuroille vielä maanantain verran aikaa taistella suojaamatta jääneistä tähdistään.
Yksi vaihtokaupasta yhteisymmärrykseen Vegasin kanssa päässeistä seuroista on raportoitu jo parin viime päivän aikana olevan New York Islanders, ainakin mikäli TSN:ää on uskominen. Brooklynilaisseura haluaa suojata muun muassa Josh Baileyn, Brock Nelsonin, Ryan Stromen ja Calvin de Haanin kaltaiset nimet.
Nyt tuosta vaihtokaupasta on tihkunut lisätietoa julkisuuteen: Islanders on valmis maksamaan Golden Knightsille oman ykköskierroksen varausvuoronsa siitä, että edellä mainittujen nimien sijaan McPhee valitsee venäläispeluri Nikolai Kuleminin.
Vajaan kuukauden päästä 31 vuotta täyttävän Kuleminin taso on hiipunut parin viime kauden aikana ja parhaimmillaan NHL-urallaan 57 tehopistettä yhteen kauteen viimeistellyt keskushyökkääjä on tehnyt kahden viime kauden aikana yhteensä ainoastaan 45 tehopistettä.
Vaikka Kulemin tunnetaan vahvana kahden suunnan pelaajana, ei hän ole kyennyt lunastamaan pistemäärillään, tai ylipäätään kokonaisvaltaisella suorittamisellaan, lähes 4,2 miljoonan dollarin vuotuista palkkakuittiaan.
Sen lisäksi, että Islanders saisi ykköskierroksen vuorollaan suojattua kaikki haluamansa pelaajat, hankkisi se myös siis reippaasti lisätilaa palkkakattonsa alle, mikä taas helpottaisi huhuissa seuraan yhdistettyjen Matt Duchenen ja Jordan Eberlen hankkimista.
Kaiken kukkuraksi kauppaan uskotaan liittyvän myös kolmannen ”palasen”, aivotärähdysongelmien kanssa painineen Mikhail Grabovskin, joka yrittää vielä paluuta kaukaloon. Valkovenäläisen vuosipalkka on 5 miljoonaa dollaria kaudessa, joten tällä olisi niin ikään huomattava vaikutus Islandersin palkkakattotilanteeseen.
Golden Knights puolestaan tarvitsee joitain ylihintaisia sopimuksia, puhtaasti palkkakaton alarajan ylittääkseen, ja toisekseen Kuleminin sopimus on voimassa vain ensi kauden, aivan kuten 33-vuotiaan Grabovskin. Toisin sanoen nevadalaisseura ei ajautuisi ongelmiin näiden kahden sopimuksen kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Patrik Laineesta paljastui karu tieto – tarjolla oli tällainen sopimus
- Chicago suunnittelee upeaa kunnianosoitusta seuraikonilleen: ”Vieläpä Kanen kanssa”
- Lähde: NHL:ssä rysähtää iso treidi – tähtihyökkääjä vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä

- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen