Washington Capitals hankki viime yön vaihtokaupassa riveihinsä Minnesota Wildin Tyler Graovacin. Capitals maksoi miehestä minnesotalaisryhmälle viidennen kierroksen varausvuoron vuodelle 2018.

Graovac on päässyt pelaamaan NHL:ssä nyt edellisen kolmen kauden aikana, mutta näistä kahtena ensimmäisenä hän pelasi yhteensä vain viisi ottelua. Kaikki muuttui juuri päättyneeksi sesongiksi, kun hän pelasi Wild-paidassa 52 runkosarjaottelua tehoin 7+2.

Graovac oli toki läpi koko kauden enemmän tai vähemmän nelosketjun kaveri, sillä hänen keskiarvollinen peliaikansa oli vain 9:50 minuuttia.

Miksi Capitals sitten hankki 24-vuotiaan kanadalaisen riveihinsä? No, laajennusvarauksen vuoksi tietenkin. Tällä kertaa kyseessä ei vain ollut sellainen kauppa, että nyt Capitalsin tarvitsisi miettiä, että kenet se aikoo jättää suojaamatta Graovacin edestä.

Nimittäin – niin hullulta kuin se kuulostaa – Graovacin hankinnan myötä Capitals voi suojata laajennusdraftissa nyt myös Lars Ellerin.

Syynä tähän on se, että laajennusvaraukseen on jätettävä suojaamatta vähintään kaksi hyökkääjää, joilla on sopimus ensi kaudesta. Vielä tämäkään ei yksistään riitä, vaan kyseisten pelaajien tilillä on oltava vähintään 40 NHL-ottelua viime kaudelta, tai 70 kahdelta edelliseltä kaudelta.

Nyt, Graovacin hankinnan myötä se pystyy uhraamaan tuoreen hankintansa suojaamattomaksi pelaajaksi, ja suojaamaan vastaavasti juurikin Ellerin.