Penguins hölmöili itsensä jäähylle – auttoi Senatorsia katkaisemaan käsittämättömän pitkän putken (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Kauan siinä meni, mutta tällä hetkellä se ei ole ongelma eikä mikään. Nimittäin kun Ottawa Senators ja Pittsburgh Penguins kohtasivat toisensa viime yönä, sai kanadalaisseura liian pitkäksi venyneen putkensa vihdoin poikki.
Senators ei ollut nimittäin tehnyt vielä yhtä ainutta ylivoimamaalia koko toukokuun aikana. Putki piti sisällään käsittämättömät 29 yritystä, joista yhdestäkään se onnistunut saamaan kiekkoa nuottaan.
Edellinen ylivoimamaali näki päivänvalonsa New York Rangers -sarjan ensimmäisessä ottelussa, 27. huhtikuuta.
Apuun riensi tässä vaiheessa Bobby Ryan, jonka ylivoimamaali kavensi ottelu 1-1:een toisen erän puolivälin jälkeen. Senators voitti ottelun lopulta lukemin 2-1, minkä myötä ottelusarjan ratkaisu venyi Game 7:ään.
Ryan sai osumaansa apua kahdestakin eri suunnasta, sillä Penguins-laumasta jäähypenkillä istuivat estämisestä rangaistuksen saanut Ron Hainsey sekä korkean mailan vuoksi boksiin joutanut Ian Cole.
Senators tarvitsi siis itselleen jopa kahden miehen ylivoiman, jotta henkisesti raskas putki tuli päätökseensä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- NHL-superlupaukselle karu takaisku – kausi ohi
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Auston Matthewsille esitettiin kiusallinen kysymys, Quinn Hughes nappasi mikrofonin – ”Siitä median pitäisi puhua!”
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Loukkaantuneesta Sidney Crosbysta iso paljastus – Josh Morrissey koki kovan kohtalon