MM 2017: Kiitos Kanada ja Colton Paraykon tajuton kanuuna! – Leijonien pudotuspelipaikka varmistui (VIDEO)

Leijonien ja suomalaisfanien ei tarvitse jännittää enää totaalisen katastrofin toteumista, mikä tarkoittaisi jäämistä kahdeksan parhaan joukkueen ja sitä kautta MM-kisojen pudotuspelien ulkopuolelle.
Tästä käy kiittäminen Kanadaa, joka murskasi erittäin dominoivan esityksen päätteeksi Norjan lukemin 5-0. Tämä tarkoitti sitä, että Suomen pudotuspelipaikan ainoana uhkaajana toiminut vuonomaa ei voi ohittaa Leijonia sarjataulukossa ja näin ollen Suomen katkeamaton pudotuspeliputki saa satavarmasti jatkoa. Suomi on nähty pudotuspeleissä vuodesta 1992 lähtien, siis aina, kun MM-kisoissa on pelattu pudotuspelit.
Norja voi nousta vielä tasapisteisiin, mikäli se voittaa päätösottelussaan Valko-Venäjän kolmen pisteen arvoisesti ja Leijonat puolestaan häviää Kanadalle varsinaisella peliajalla, mutta keskinäisestä ottelusta irronnut jatkoaikavoitto pitää Suomen edellä.
Kaikkein voimakkaimmin Suomen käy kiittäminen kanadalaispuolustaja Colton Paraykoa, joka liittyi MM-joukkueeseen kesken turnauksen, käsittämätöntä kanuunaa. 24-vuotiaalla puolustajakolossilla on mahdollisesti jopa koko NHL:n kovin laukaus ja sen sai tuta Norjan maalia vartioinut Henrik Haukeland, kun Parayko kiskaisi siniviivalta joukkueensa toisen ja neljännen maalin, molemmat ylivoimalla.
Muut vaahteranlehtipaitojen takuumiehinä toimineet pelaajat olivat kolme osumaa syöttänyt Nathan MacKinnon, tehot 1+1 mieheen summanneet Ryan O’Reilly ja Mark Scheifele sekä maalivahti Chad Johnson, vaikka tämän tarvitsikin torjua ottelussa ainoastaan kymmenen kertaa.
Unohtaa ei sovi myöskään Kanadan erinomaista ylivoimapelaamista, sillä joukkue iski viidestä maalistaan peräti neljä ylivoimalla.
Suomen tilanne on nyt se, että joukkue tulee sijoittumaan B-lohkossa joko kakkos-, kolmos- tai nelossijalle. Joka tapauksessa puolivälierissä tulee siis vastaan todellinen huippujoukkue, sillä vaihtoehdot ovat Venäjä, Yhdysvallat ja Ruotsi.
Leijonien edellä olevat Tshekki ja Sveitsi kohtaavat toisensa alkulohkon päätöspelissään, kun taas Suomi pelaa lohkovoiton varmistanutta Kanadaa vastaan.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!