Senators-omistaja avautui Erik Karlssonin vammoista – ”Pystyi hädintuskin kävelemään”
Kuva: Getty Images
Ottawa Senators on raivannut sensaatiomaisesti tiensä Itäisen konferenssin finaaleihin, minkä lisäksi se nappasi tililleen voiton Pittsburgh Penguins -sarjan ensimmäisestä ottelusta.
Kanadalaisryhmän ehdottomasti kuumin pelaaja on ollut ruotsalaispuolustaja Erik Karlsson, jota onkin kehuttu kilpaa seuran työntekijöiden puolesta. Tällä kertaa oli jälleen omistaja Eugene Melnykin vuoro, joka ei pysty käsittämään ruotsalaisen tämän hetken tasoa.
– Kun puhutaan Karlssonista, hän kiistatta paras pelaaja. Olen useaan otteeseen yrittänyt verrata häntä toiseen pelaajaan, mutta hänelle ei löydy tällaista. Jokainen kerta kun näyttää, että hän osuu tuulilasiin, hän onnistuu lentämään toisaalle. Hän on niin hyvä. Miettikää sitä, jos hän olisi terveenä. Karlsson on kärsinyt pitkin kevättä erilaisista vammoista, kuten kantapään hiusmurtumista. Kyseessä on siis äärimmäisen kivulias vamma, mutta tästäkin huolimatta Karlsson on ollut pudotuspelien ajan todellisessa ”god-modessa”. – Menin pukuhuoneeseen sen jälkeen kun voitimme. Katsoin sitten häntä (Karlsson) ja hän pystyi hädintuskin kävelemään. Hyvä ettei häntä kannettu suihkuun, kun hän otti luistimensa pois. Se miten hän kestää tuon ja hallitsee kipunsa, minulla ei ole mitään käsitystä.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn