Pekka Rinne jälleen yksi Predatorsin suurimpia sankareita – ”Paljon adrenaliinia”
Kuva: Getty Images
Nashville Predators on yllättänyt tähän mennessä kaikki, sillä se johtaa Chicago Blackhawksia vastaan pelattavaa ottelusarjaa voitoin 3-0.
Predators on kolmesta ottelusta kaksi yhdellä maalilla, joista toinen, viime öinen kamppailu, päättyi vasta jatkoerässä saakka.
Tälläkin kertaa se oli kuitenkin vahvempi, vaikka joukkueet joutuivatkin selvittämään paremmuutensa 60 peliminuutin jälkeen. Voiton ratkaisseen osuman sai nimiinsä Kevin Fiala, joka teki maalinsa noin kolme minuuttia ennen ensimmäisen jatkoerän loppua.
Peksi jälleen Peksin tasolla
Predators saa kiittää pitkälti voitostaan jälleen yhtää miestä. Nimittäin suomalaisvahti Pekka Rinne oli elementissään, napaten 34 koppia. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa nollat torjunut suomalaisvahti päästi toki viime yönä kevään ensimmäisen maalin selkänsä taakse, mutta rehellisyyden nimissä; johan oli aikakin. Rinne keskittyi ottelun jälkeen jälleen kerran enemmän oman joukkueensa tekemiseen ja suorittamiseen. Hän esimerkiksi analysoi sitä, miten joukkue onnistui nousemaan kahden maalin tappioasemasta tasoihin. – Me keskitymme vain siihen, että saamme tehtyä yhden maalin, sillä se usein auttaa ja avaa omaa peliäsi. Näin myös mielestäni tapahtui kavennuksen aikana ja otimme siitä kaiken irti, Rinne sanaili Predatorsin verkkosivujen mukaan. Kun 60 minuuttia tuli täyteen, ei joukkuetta tarvinut juuri enää pumpata lentoon. Ainakin jos Rinnettä on uskominen. – Kun puhutaan jatkoajasta, on loistava fiilis saada sieltä voitto. Mukana on paljon adrenaliinia ja voitto oli meille suuri helpotus.NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:ssä käsittämätön sulaminen – kotiyleisö kiehui raivosta
- Coloradon päävalmentaja Jared Bednar loukkaantui vakavasti
- Pukukoppikuva herätti ihmetystä – toimittaja teki kulissipaljastuksen Patrik Laineesta
- NHL-seura pudotti ison uutisen: GM:lle pitkä jatkosopimus
- Lähde: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – uusi osoite selvillä!
- Suomalaislupaus sai hienoja uutisia – kutsuttiin NHL:ään ensimmäistä kertaa!
- Jack Hughes ulos Devilsistä? Antti Mäkiseltä raju arvio
- Tähti on syttynyt: Superlupauksella hurja alku NHL:ssä
- Liigan nuori suomalaislupaus: Pohjois-Amerikka kutsuu
- NHL:stä surkea suomalaisuutinen – Miro Heiskanen loukkaantui
- Jack Hughes ulos Devilsistä? Antti Mäkiseltä raju arvio
- Tähti on syttynyt: Superlupauksella hurja alku NHL:ssä
- NHL:stä surkea suomalaisuutinen – Miro Heiskanen loukkaantui
- Lähde: Liigasta tuttu puolustaja lähtee Pohjois-Amerikasta – palaa Ilvekseen!
- Nimet paperissa – Boston Bruins kiinnitti NHL-superlupauksen
- Lähde: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – uusi osoite selvillä!
- New Jersey -tähden kausi päättyy leikkauspöydälle – MM-kisat sivu suun
- Pukukoppikuva herätti ihmetystä – toimittaja teki kulissipaljastuksen Patrik Laineesta
- Liigan nuori suomalaislupaus: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Suomalaislupaus sai hienoja uutisia – kutsuttiin NHL:ään ensimmäistä kertaa!