Sikotauti teki paluun NHL-piireihin – myös suomalaishyökkääjä saanut tartunnan
Kuva: Getty Images
Reilu pari vuotta sitten, loppuvuonna 2014, NHL:ää riivasi tartunta nimeltä sikotauti. Moni pelaaja joutui tuolloin käymään läpi sairauden, muun muassa Sidney Crosby.
Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että kyseinen tauti teki NHL:ään vielä paluun. Vancouver Canucks nimittäin kärsii taudista paraikaa, sillä sen riveistä viisi pelaaja on sairastuvan puolella tartunnan vuoksi.
Näiden joukossa on myös suomalaishyökkääjä Markus Granlund, joka ei tule pelaamaan joukkueen launtaisessa kamppailussa. Joukkioon kuuluu myös puolustaja Chris Tanev, joka on pelaajista ainoa, joka pystyy mahdollisesti pelaamaan tulevana yönä.
Uskomatonta tuuria
Edellisen kerran sikotauti jylläsi NHL:ssä pahimmillaan joulukuussa 2014. Tuolloin esimerkiksi Pittsburgh Penguins kärsi pahasta sumasta sairastupansa osalta. Heidän joukkoon kuului myös hyökkääjä Beau Bennett, joka edustaa tätä nykyä New Jersey Devilsiä. Jostakin kumman syystä myös hän on saanut suurella todennäköisyydellä taudin uudestaan itselleen. Mies kertoi asiasta turhautuneena Twitter-tilillään.
I'm not a betting man, but if I were, you gotta think I somehow get the mumps again
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikko Rantaselle lisää lunta tupaan – nyt tuli mojovat sakot
- Leijonat vahvistuu: Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi

- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Dallas sysättiin kuilun partaalle – suomalaishyökkääjästä surkea uutinen
- Kiekkokansa suree – rakastettu NHL-suuruus on kuollut