Palaute mennyt perille – NHL harkitsee muutoksia uuteen sääntöpykälään

NHL otti tällä kaudella käyttöön niin kutsutun ”bye-weekin”, jonka myötä jokaiselle joukkueelle tulee kauden aikana noin viikon mittainen tauko jääkiekosta.
Uudistus otettiin käyttöön All Star -viikonlopun jälkeen, ja sen tarkoitus oli luonnollisesti lepuuttaa pelaajia pitkän kauden tuomien rasitusten vuoksi. Idea oli siis hyvä, jopa loistava.
Sen toteutus ei ole kuitenkaan mennyt tähän asti toiveiden mukaisesti. Joukkueet ovat hävinneet paluuottelunsa käytännössä lähes poikkeuksetta, mikä on johtunut esimerkiksi siitä, että levolta palanneet joukkueet ovat kohdanneet viikon tauon jälkeen pitkissä peliputkessa olevia seuroja.
NHL onkin saanut palautetta sääntöuudistuksetaan, eikä se ole ollut kovinkaan positiivista. Liiga onkin nyt reagoinut tähän ja se aikoo muuttaa sääntöä tulevaksi kaudeksi. Näin ainakin kertoi NHL:n apulaiskomissaari Bill Daly.
– Me yritämme etsiä kaksi sopivaa viikkoa ja jakaa joukkueet käytännössä 50-50-periaatteella, jotta joukkueet viettäisivät bye-weekin mahdollisimman samaan aikaan, Daly kertoi TSN:lle.
– Voimme myös kenties aikatauluttaa bye-weekit tuolloin paremmin sen suhteen, että esimerkiksi levänneet joukkueet pelaisivat enemmän toisiaan vastaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta