Mitäs sitä toimivaa kaavaa muuttamaan – Claude Julien avasi menestyksen reseptiä
Kuva: Getty Images
Montreal Canadiens hävisi ensimmäisen ottelunsa uuden valmennuksen alla, kun Winnipeg Jets oli parempi lukemin 3-1. On kuitenkin otettava huomioon, että seuran tuore päävalmentaja Claude Julien oli ehtinyt pitämään joukkueelle tuolloin ainoastaan yhdet harjoitukset.
Tämän lisäksi Julienin debyytti oli melkoinen mediasirkus. Canadiensin harjoitushalli oli täynnä katsojia, minkä lisäksi kaksi tv-kanavaa lähetti harjoitukset livenä kotikatsomoihin.
Nyt todellinen paluu arkeen on kuitenkin tapahtunut, ja Julien on päässyt iskostamaan kokoonpanolle omaa pelityyliään. Kaava on hyvin samankaltainen kuin Bostonissa, jossa Julien ehti voittamaan muun muassa yhden Stanley Cupin mestaruuden.
– Mitä me esimerkiksi tänään yritimme tehdä, on se, että olisimme parempia puolustuspäässä maalien ja tilanteiden kannalta. Haluamme myös saada tätä kautta kiekon nopeammin meille, Julien avasi medialle. – Haluan, että pelaamme kiekon kanssa, emme ilman sitä. Minä tarkkailen kyllä kiekohallinta-aikoja, ja vaikka kaikki ei olekaan tilastoista kiinni, niin tällä on merkitystä, jotta mahdollisuutemme voittamiseen paranevat. Seuraavan kerran uusittu Canadiens pääsee vauhtiin tulevana yönä, kun se matkaa Manhattanille New York Rangersin vieraaksi.
LUE MYÖS:
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”