Harvoin näkee vastaavaa – Claude Julien korvaa Michel Therrienin jo toistamiseen!

Montreal Canadiensin fanit ovat vaatineet päävalmentaja Michel Therrienin päätä vadille jo useaan otteeseen, sillä tulokset hänen alaisuudessaan ovat olleet ailahtelevia. Tai toisin sanoen itse tulos on ollut hyvää, mutta esimerkiksi viime kaudella kun maalivahti Carey Price loukkaantui, alkoi Canadiensin syöksykierre.
Tästäkin huolimatta Therrien sai jäädä Canadiensin päävalmentajaksi. No, nyt kun joukkue majailee Atlantin divisioonan kärjessä, päätti GM:nä toimiva Marc Bergevin, että Therrienin aika on tullut täyteen.
Omalla tavallaan päätös oli ymmärrettävä, joskin ajankohta oli todella hämäävä. Therrien ei ole tehnyt Canadiensin penkin takana kaikista loisteliainta työtä, ja vaikka joukkue majaileekin divisioonansa kärjessä, ovat viime aikaiset otteet olleet ailahtelevia.
Therrienin paikalle palkattiin kanadalainen Claude Julien, joka sai äskettäin potkut Canadiensin verivihollisesta, Boston Bruinsista. Pidempään NHL:ää seuranneet saattoivatkin aistia skenaariossa jotakin tuttua.
Kyseessä ei nimittäin ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Julien korvaa Therrienin Canadiensin päävalmentajana. Edellisen kerran näin kävi kaudella 2003-04, kun Julien palkattiin potkut saaneen Therrienin tilalle.
Julien ehti toimia kanadalaisseuran päävalmentajan lopulta noin kolmen kauden ajan, minä aikana hänen rekordinsa oli 72–62–10–15. Mies sai seurasta potkut vuoden 2006 tammikuussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Gerard Gallantilta yllätyspäätös: tähtivalmentajan ura jatkuu KHL:ssä
- Jaroslav Halak: ura päättyy
- Nazem Kadri valmis treidiin – vain nämä kaksi seuraa kelpaavat
- Columbuksen ykköskierroksen varaus jätti siirtopyynnön
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Toronto saa oman varauksensa riveihinsä
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Pierre LeBrun: Kokenut NHL-valmentaja matkalla KHL:ään!
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Matthew Tkachukista karmea paljastus
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Joe Thornton löysi töitä NHL:stä
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä siirtyy Sveitsiin