Pitäisikö NHL:ssä siirtyä Euroopan malliin? – ”Joukkueille paljon enemmän toivoa”

NHL on maailman paras, kovatasoisin ja samalla perinteikkäin liiga. Jääkiekkoa on pelattu uudella mantereella jo yli 100 vuotta, mikä näkyy osittain NHL:ssä myös negatiivisella tavalla.
Esimerkiksi palkinnot ovat kulkeneet samoilla nimillä jo liian pitkään, minkä lisäksi liigan johto on haluton tekemään sääntömuutoksia, jotka saattaisivat vaikuttaa kaikkien aikojen ennätyksiin.
Yksi tällainen on NHL:n pistejärjestelmä. Liigassa pisteet jaetaan ”vanhaan tapaan”, eli voittajalle kaksi pistettä, jatkoajan häviäjälle piste ja varsinaisen peliajan häviäjälle nolla pistettä.
Esimerkiksi Euroopassa ja meillä täällä Suomessa on käytössä systeemi, jonka myötä varsinaisen peliajan voitosta saa kolme pistettä. Ja ollaan tässä vaiheessa rehellisiä: kyllähän varsinaisen peliajan voittaminen on hankalampaa, kuin jatkoajalla.
”Mistä kukaan ei juuri puhu”
NHL:ssä yleinen ilmapiiri on se, että pistejärjestelmää ei haluta vaihtaa (yllätys, yllätys). Perusteena tähän on yleensä se, että se repisi joukkueiden välille liian suuria eroja. Ja kyllähän tässäkin on omat pointtinsa, mutta Chicago Blackhawksin GM:nä toimiva Stan Bowman perusteli hienosti tätä vastaan.
– Toinen puoli asiassa, mistä kukaan ei juuri puhu, on se, että joukkueet saavat tehtyä tällä paljon eroa toisiinsa, Bowman kertoi Chicago Sun-Timesille.
– Kaikki puhuvat aina siitä, kuinka se repisi joukkueiden välille liian suuret erot, mutta saat myös tehtyä tai kirittyä eroa nopeammin. Jos voitat seitsemän ottelua varsinaisella peliajalla, on se paljon parempi, kuin seitsemän voittoa jatkoajalla.
Olisi nostanut Kingsin pudotuspeleihin
Ja tottahan se Bowman kommenteissaan horisee. Esimerkiksi yhdeksän pistettä on nykyisellä systeemillä jo suuri ero, mutta jos sääntömuutos nähtäisiin, vaatisi kiri ainoastaan kolme voittoa enemmän.
– Se antaisi joillekin joukkueille paljon enemmän toivoa, kun saat viretilan päälle. Sen myötä olisi suuremmat erot, mutta myös enemmän toivoa. Tällä hetkellä on vaikeaa tehdä eroa kehenkään. Koska aina voit voittaa viisi ottelua putkeen, mutta et tee tällä juuri eroa toisiin, koska muut saavat pisteitä tappioistakin.
Kanadalainen verkkosivusto Flames Nation julkaisi tammikuun alussa sarjataulukon Läntisen konfrenssin osalta, missä näkyy sääntömuutoksen tuomat erot. Suuria muutoksia ei sarjataulukossa nähdä, joskin kolme pisteen systeemillä Los Angeles Kings olisi päässyt toissa kaudella mukaan kevään tosipeleihin.
Voit katsoa erot pisteytyksien välillä tästä linkistä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Edmonton Oilers heivasi kaksi konkarihyökkääjää siirtolistalle
- Maalihanat auki! Ykkössentteriksi istutettu Patrik Laine heilutteli maaliverkkoja
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään – kahdelle suomalaiselle lähtöpassit!
- NHL:ään siirtynyt suomalaistähti ilmiliekeissä – mätti huipputehot ja sai kehut päävalmentajalta: ”Hänet palkittiin tänä iltana”
- Anaheimille valtava takaisku – tähtihankinta pitkälle sairaslomalle
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa
- Koeaika päättyi – yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus sai lähtöpassit
- Nuori suomalaispuolustaja asetettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Minnesota Wild lätkäisi rahakkaan sopimuksen yli 700 NHL-ottelun konkarille
- Minnesota Wildilta iso kiinnitys – NHL-pistelingolle muhkea sopimus!
- Colorado Avalanchen kesän tähtihankinta myöntää: Teki kalliin virheen vapailla markkinoilla – ”Tajusin, ettei se ole mahdollista”
- Kiekkoraamattu: Tampa Bay Lightning kaappaamassa suomalaisen NHL-vahdin?
- Pittsburgh pisti tuulemaan! Nakkasi viisi pelaajaa siirtolistalle
- Eeli Tolvanen hirmuvireessä NHL:n harjoituskaudella! Laukaus teki taas tuhoa: ”HÄNTÄ EI VOI PYSÄYTTÄÄ”
- NHL-ura tauolle? Arizona Coyotes näytti ovea suomalaispuolustajalle
- Tampa Baylle tipahti karmeita uutisia: Andrei Vasilevski pitkään sivussa – korvaaja ei ole häikäissyt NHL-tasolle
- Salama-alku! Kaapo Kakko pöllytti maaliverkkoja vain 15 sekunnin pelin jälkeen – katso video
- Ville Husso listaa isoimman kehityskohteensa NHL-ykkösvahtina – päävalmentaja lyö tiskiin ison haasteen
- Minnesota Wildilta iso kiinnitys – NHL-pistelingolle muhkea sopimus!
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa